22.2.2012

Neekerinsuukko

Aloin tänään aamulla taas miettimään tätä juttua joka tapahtui
 muutamia viikkoja sitten työharjoittelupaikassani. Ajattelin kertoa sen tarinan teille. Tämän postauksen aiheena ei ole sitten vauva tai raskaus vaan syömishäiriö. Ja viimeinen työharjoittelupaikkani oli siis se päiväkodin keittiö ja yhdellä päiväkodintädillä oli syntymäpäivä. Hän toi iltapäivällä kahvipöytään neekerinpusuja. Itse söin yhden ja se oli taivaallisen hyvää <3 Mun mielestä jokainen nainen siinä kahvitauolla otti yhden neekerinsuukon.
Seuraavana päivänä tein aamulla puuroa päiväkodin keittäjän kanssa päiväkodin lapsille. Keittiön ohi kulki se päiväkodintäti joka toi neekerinpusuja ja jolla oli ollut syntymäpäivä edellisenä päivänä. Hän tervehti meitä. Hän oli mun mielestä joku 50-55-vuotias. Sitten hän tuli juttelemaan keittäjän kanssa hetkeksi. Kuulin kun keittäjä kehui hänen tuomiaan neekerinpusuja. Sitten kuulin kun päiväkodintäti sanoi, ettei edes itse syönyt neekerinpusua. Hän jatkoi: ''Olen ollut yli kaksi vuotta karkkilakossa.'' Olin silleen, että voi tyhmää ja turhaa!! Muodokkaalla naisella ei vanhemmiten tule rypyt niin hyvin esiin kuin laihalla naisella ja juuri tuo päiväkodintäti oli tosi hoikka. Mietin siinä, että jos hän söisi enemmän niin hänen naamassaan olevat rypyt eivät paistaisi kilometrien päähän. 
Kun päiväkodintäti poistui keittiöstä lastenhoidon pariin. Sanoin keittäjälle, että en ymmärrä miksi pitää olla karkkilakossa tai jossain lakossa. Siinä ei saavuta mitään muuta kuin itselleen makuelämyksen puutosta. Ihminen elää vain yhden kerran. Miksi ihmeessä pitää kiduttaa kehoa? Miksei vaan voisi nauttia ruuista. Eikä normaalilla herkuttelulla ja syömisella edes liho. Mitä pahaa päiväkodintädille olisi tapahtunut jos hän olisi syönyt yhden neekerinpusun?
Kerroin keittäjälle, että olin ennen itsekkin kauhean tarkka mitä söin. Olin vaalean leivän lakossa, sipsi lakossa.. Keittäjä sanoi siihen, että tosi moni nuori tyttö/nainen on liian tarkka syömisiinsä. Hän kertoi, että hänen yhdellä kaverilla on tyttölapsi jolla on anoreksia. Kysyin: ''Minkä ikäinen tyttö on?'' Keittäjä kertoi, että tyttö on jo yli 20-vuotias. Kysyin ''Onko tyttö jo parantunut?'' Keittäjä sanoi, että tytöllä on nyt parempi vaihe menossa ja hetken päästä keittäjä lisäsi: ''Ei siitä anoreksiasta voi varmaan koskaan parantua.'' KÄÄÄK!! ''Minä olen parantunut!!'' Mun olisi niin mieli tehnyt sanoa. Mun olisi niin mieli tehnyt huutaa: ''Hei jos näkisit mut viisi kuukautta sitten niin, et tuntisi mua!! Minä paranin!'' ..Mutta olin vain hiljaa. Hetken päästä aloin ikävöimään mun vanhaa vartaloa ja mulle tuli tosi tyhmä olo :.( 

Mitä mieltä te olitte tästä tarinasta?

13 kommenttia:

  1. Ikävä saattaa tulla, mutta sun vanha vartalo oli melkein kuollut. Siellä ei millään voisi kasvaa vauvaa, joka rakastaa sua hirveästi, toisin kuin anoreksia. :) <3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi22.2.12

    Ite pääsin tuosta kamaluudesta eroon ajattelemalla, että yks elämän isoimmista päämääristä on olla onnellinen. Ja minä en totta vie ollut onnellinen alle 40-kiloisena raukkana, joka ei saanut koskaan syödä mitään hyvää. On surullista ja typerääkin, että syömisestä, tuosta normaalista ja välttämättömästä asiasta, on tullut niin paljon vaikeuksia aiheuttava asia. Nautinnot kuuluvat elämään, eikä se ylilaiha keho kerro nautinnollisesta ja onnellisesta elämästä.

    Turhaan siis haaveilee siitä vanhasta minästään. Se ei ollut onnellinen. Nykyinen minäni ja varmasti sinulla sama juttu, taas on, ja elää normaalia, ihanaa elämää! :)

    VastaaPoista
  3. Hmm...mulle tuli ekana mieleen, että toi ikävä vanhaa ja sairasta vartaloasi kohtaan johtui vain keittäjän kommentista liittyen siihen, ettei anoreksiasta voi parantua. Ensin ajattelit aivan oikein: "minä paranin", mutta sitten taisitkin tulla hieman epävarmaksi "entä jos en olekaan parantunut?" ja usein, kun sitä ajattelee noin ja pelkää epäonnistuvansa, tekisi mieli luovuttaa. Mutta arvaa mitä: Sä et luovuta, koska sä paranit ja sä paranit, koska sä et luovuttanut, vaan uskalsit! pidä se mielessäsi :).

    VastaaPoista
  4. Anonyymi22.2.12

    vaikka fyysisesti on toipunut niin mieleen voi tulla vielä jonkin aikaa sairaita ajatuksia. ei pidä lannistua vaan koittaa olla kärsivällinen ja antaa itselleen aikaa. itse koitan uskoa että kun jaksaa pitää kiinni normaalista elämästä ja jatkaa sen normaalin minän etsimistä niin joskus nämä ajatuksen loppuvat tai vähenevät olemattomiin. toivottavasti tästä on sinulle edes jotain apua.

    VastaaPoista
  5. munmielestä toi on hyvä tarina : < kaikki ei parane anoreksiasta, jotkut kuolee siihen mut suurinosa paranee tai ainakin pystyy elämään sen asian kanssa siten ettei se haittaa enää arkea. sä oot oikeesti vahva ihminen kun paranit siitä - vaik kävitkin niin pohjalla ;_; ja vauva tuo varmasti paljon muuta ajateltavaa siten, että syömishäiriö varmasti unohtuu :-----)

    *vaikka silti mun mielessä käy että jos tulee raskauden jälkeinen masennus tai jotain * ;__; mut sä oot vahva.

    VastaaPoista
  6. Mä oon sitä mieltä, et vaikka tuommoset ajatukset kummitelee mielessä välillä, ni mun mielestä olet silti parantunu koska oot voittanu ittes niin täysillä syömisten suhteen!..Ja eiköhän tuo ihan luonnolista ole semosen sairauden jälkeen, että se käy aina välil mielessä.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi22.2.12

    olen sitä mieltä, että herkut voittaa ylilaihan vartalon, ihan oikeasti!!

    VastaaPoista
  8. Anonyymi22.2.12

    Sun ei tarvitse kaivata sun aiempaa ylilaihaa, puolikuollutta vartaloa, koska olet nykyään samaan aikaan terve, onnellinen ja hoikka :) (paitsi raskauskaikana :D)

    VastaaPoista
  9. Täällä on jo niin fuksuja kommentteja ettei minulle taida olla lisättävää :)

    Mutta hyvä tarina oli!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi22.2.12

    Sä oot kaunis just tuollasena kun oot! <3 Mustakin karkki ja muut lakot on tyhmiä, koska miks mennä johonkin lakkoon kun voi silloin tällöin itseään palkita. Muutenkin herkut ja muut on hyvää aivoillekkin ja saa mielihyvähormoonia. :))

    VastaaPoista
  11. Anonyymi22.2.12

    Veikkaanpa et tädin tietämys anoreksiasta on aika ruohonjuuritasolla. Tuskin se mikään syömishäiriöihin perehtynyt lääkäri oli? :D
    Musta on täysin ymmärrettävää että sä ikävöit toisinaan sun sairasta kehoa, vaikka se onkin järjetöntä kaivata riutunutta vartaloaan.
    Itelläni on sama tilanne kuin sulla, olin kesällä pakkohoito kunnossa, nostanut siitä painoa 17 kg ja voin nykyään niiiiiiiiin hyvin (!!!!!!!!!!! :D) vaikken täysin terve vielä olekkaan :)

    VastaaPoista
  12. Karkkilakko on ehkä hyvä valinta sellaselle, joka a. syö niitä liikaa (korvaa niillä muita aterioita tms.) tai b. yrittää laihduttaa - jollon silloinki pitäis suoda se pieni herkku silloin tällöin.

    Jätä sä viiskymppiset mummelit ja tietämättömät keittiötädit omaan arvoonsa, nauti herkuista ja omasta terveestä, kauniista, upeasta kehostasi jonka avulla voit turvata lapsellesi normaalin kehityksen!

    Aikuisen naisen kun ei kuulu näyttää nälkää näkevältä pikkutytöltä, vaikka sairas kauneusihanne niin väittääkin.
    Sulla on vielä paljon tehtävää, että voit sanoa olevasi kokonaan parantunut, mutta sitä kohtihan oot koko ajan menossa! :)

    Halit kaikille kolmelle ♥

    VastaaPoista
  13. Anonyymi24.2.12

    Mun paino on noussut reilu 10 kiloa puolen vuoden aikana ja näytän yhtä hoikalta yhä. Ei normaalipaino tee lihavaksi, vaikka niin pelkäisi.

    VastaaPoista