12.3.2012

Neuvola ja rv 16+2

Tänään olin kolmatta kertaa neuvolassa. Anttikin oli mukana. Tällä kertaa ja jatkossa on eri neuvolatäti kuin aiemmilla kerroilla. Silloin kun joulukuussa varasin ensimmäisen ajan niin puhelimessa oli joku harkkari ja se pisti minut vahingossa väärän alueen neuvolatädille. Uusi neuvolatäti oli minusta mukavampi kuin edellinen. Neuvolakäyntien välissä olin käynyt siis verikokeessa ja niskapoimu-utrassa. Unohdin silloin kertoa, että np-turvotus oli 0,8 mm eli hyvä.

Tänään ekaksi neuvolassa otettiin pissanäyte ja se oli negatiivinen. Sitten otettiin hemoglobiini, jonka ottaminen on ärsyttävää vaikka se ei edes satu. Vähän vain nipistää, mutta inhoan verta. Hemoglobiini oli 124. Sitten otettiin verenpaine ja se oli 127/76. Sitten vaakaan ja painoni oli noussut 4kg tammikuun alusta. Huh! Pelkäsin, että neuvolantäti sanoisi jotain ilkeää painoni noususta. Ihan oikeasti luulin, että painoni olisi noussut 10 kiloa, mutta painoni alkaa edelleen vitosella. Ei mua haittaa vaikka painoa tulee. Ulkonäkö ei ole tärkeintä. Raskauden aikana tullut paino lähtee pois synnytyksessä ja imetyksessä. Mua vaan pelottaa eniten raskausarvet, mutta ei niille voi mitään ja vauva on tärkein<3
Olen nyt rasvannut joka ilta itseäni kolmella eri rasvalla xD Vichy raskausarpivoiteella mahaa, reisiä, rintoja ja kylkiä. Aqualan rasvalla naamaa, käsiä ja jalkoja. Hydrocortisoonilla atooppisia ihottuma kohtia.  
Sitten menin neuvolassa makaamaan siihen sänkyyn tai siihen.
 Neuvolantäti tunsi heti kohdun ja sanoi, että mulla on helppo tuntea se, koska vatsani on kiinteä. Kohdun pohjan kokeus oli 13. Sitten se kuunteli vauvan sydänääniä ja ne löytyivät heti. Vauvan sydänäänet oli 145-159. Välillä äänet katosivat, koska vauva liikkui. En vieläkään kai tunne liikkeitä? En tiedä oliko tuo äskeinen tunne liike vai joku paksusuolen ilmakasa xDD 
Tasan kuukauden päästä on Hämeenlinnassa rakenneultra! 
Seuraava neuvolakäynti onkin siitä seuraavana päivänä. 

Huomenna pitää soittaa hammaslääkäriin. Apua! Olen käynyt viimeksi 2009 vuonna hammaslääkärissä. En pelkää poraamista, mutta viime kerroista on jäänyt niin järkyttävän hyviä muistoja. Ekaksi menin tarkastukseen ja mulla oli pari reikää. Viikonpäästä menin niiden porattavaksi, mutta taas ne tarkastaa xDD Sanoin, että olin viimeksikin tarkastuksessa, mutta hammaslääkäri väitti, että en ole ollut. Sain ihan turhia laskuja ja taas uuden poraus ajan. Sitten taas viikonpäästä menin jälleen hammaslääkäriin. Vihdoin puudutettiin ja porattiin. Kolmaskaan kerta ei toden sanonut! Kesken hammasoperaatiota hammaslääkärin maha alkoi murisemaan ja se sanoi, että tehdään tämä nyt nopeasti, koska sillä oli kauhea nälkä. Seuraavana päivänä koko poski oli turvonnut ja sykkivä. Menin terveyskeskukseen ja se hammas oli tulehtunut. Hammaslääkäri oli tehnyt ihan hosuvasti työnsä, jättänyt likaa hampaaseeni ja silti sain 70 € laskun! :(
Viikonloppuna olin serkun tytön 1-vuotis synttäreillä. 
Tätini nauroi ja sanoi vitsillä, että olen käynyt ottamassa silokoonit xD
 Kuvassa synttärisankari Iina vauva, minä ja Antti.
Tänään olen syönyt aamulla omenan ja porkkanan.
 Neuvolan jälkeen söin kanaa, riisiä ja raejuustoa.
Taas nälkä. Menen syömään->

13 kommenttia:

  1. Raskausarvista voin sanoa sen verran että ne on suurimmaksi osaksi periytyviä, eli jos äitisi oli saanut niitä paljon raskauden aikana sinulla on isompi mahdollisuus. Eivätkä ne yleensä tule vielä kunnolla näkyviin kuin vasta raskauden jälkeen kun maha pienenee ja paino tippuu. Sitten ne vasta loistaakin. Mutta onneksi ajan myötä vaalenee :) Ei niihin oikein mitkään rasvat ja voiteet auta, kun eivät ihan pintakerroksessa sijaitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitil ei tullut yhtään arpia. Mul on rinnoissa, koska ne kasvo niin nopee ja sit joskus 16 vuotiaana mul tuli reisiin. Jep mun äiti sano samaa, et ei niihin mitkään voiteet auta. Tulee jos tulee.

      Poista
  2. Voi! Olet vaan jotenkin niin ihana, saat mut aina hyvälle mielelle. :) Ihan kamala toi hammaslääkärijuttu, tosi epäammattimaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ku tuut hyvälle mielelle :) ja joo ihan surkeet hammaslääkärit D:

      Poista
  3. voi ihana <3 :) saanko udella paljon painat? <3 :) ps. voin kertoo etten oo raksaana ja lihonu silti ihan sairaasti :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko et oot lihonu sairaasti :D sairas lihominen tarkottaa sitä jos tulee kuukaudes vaik 10 kiloo :D Painan nyt 58 kg

      Poista
  4. Anonyymi12.3.12

    Mutta eihän niihin arpiin kukaan tietääkseni ole koskaan kuollut, tuntuu että stressaat niistä vähän turhaan... XD Tykkään tosi paljon sun blogista, tämä on nykyään niin iloista luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ku tykkäät ja mä oon iloinen :) Ei arpiin kuole, mut googles on pelottavia kuvia :DD

      Poista
  5. Mulla on kans tosi hyvä tuotevinkki noiden raskausarpien ehkäisyyn. Kirjoitinkin niistä jutun tänään blogiini ja kannattaa ehdottomasti lukea. Siinä on muitakin hyviä tuotteita nyt raskauden etenemistä ajatellen. :)

    Itse olen nyt melko samoissa kun sinä sillä viikkoja on 15+5.

    Onnea odotukseen!

    http://khetkia.blogspot.com/#uds-search-results

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ku ollaan raskaudes melkeen yhtä pitkäl<3

      Noit raskausarpivoiteita on kauheasti erilaisia, mut
      en oo enne kuullu noista kahdesta öljystä. Jalkojen turvotuksen ehkäisemisestä ja synnytkseen valmistautumisöljystä. Vähä ne on hyvii jos ne oikeesti toimii.

      Samoin sulle onnea odotukseen!

      Poista
  6. Anonyymi12.3.12

    Kivoja kuvia. Näytät tosi nätille ja onnelliselle. On helppo kuvitella sut äidiksi kun oot jo niin "äitimäinen" tossa yhessä kuvassa :)Mukavaa raskausaikaa kaunokainen!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi13.3.12

    oi oon niin ilonen kun oot raskaana :) Oon seurannu sun blogia jo tosi kauan! :) montako kuppikokoo sun tissit on oikee kasvanu jos silikonejakin jo epäillään? xD

    VastaaPoista