10.7.2012

Miten pohjalta noustaan?

4 vuotta laihdutin ja sillä en saanut mitään...

Eli nyt tulee kauan odotettu postaus! Postauksen aiheena on hirviö anoreksia. Ajattelin kirjoittaa kaiken ihan siitä asti kun sairastuin, miten anoreksia kehittyi ja kuinka sitten lopulta onnistuin paranemaan!! Paraneminen lähtee itsestä! Olkaa valmiit lukemaan pitkää tekstiä ilman kuvia!

Kuinka kaikki alkoi?
Vuosi 2006 olin juuri lopettanut jalkapallon pelaamisen. 
Pelasin jalkapalloa yhdeksän vuotta. Olin 160 cm ja sehän olen edelleen. Painoin jotain 46 kiloa enkä edes tiennyt kunnolla mitä anoreksia tarkoittaa. Iskä sanoi minua hevosHeliksi, koska söin paljon. 
Söin oikeasti paljon. Pystyin syömään vaikka 10 leipää putkeen enkä lihonut xD Sukulaisetkin sanoivat, että Heli on tollainen luuviulu, joka voi syödä mitä vaan. Rakastin ruokaa ja olin kaikkiruokainen<3 Mun pikkuveli Ilari on nyt ihan samanlainen kuin minä olin silloin. Ilari syö paljon ja silti sen kylkiluut vaan näkyvät. Kaverit kutsuivat minua välillä sixpackiksi, koska mulla oli kiinteä vatsa :D

Sitten se kaikki pahuus alkoi kun mun pituuskasvu loppui. En enää kasvanut pituussuunnassa vaan aloin kasvamaan leveyssuunnassa. Lopetin jalkapallonkin ja jatkoin syömistä samanlailla kuin ennenkin. Vuosi kului ja 2007 vuonna lukion tokalla luokalla painoinkin yhtäkkiä 56 kiloa. Tätini sanoi, että Helille on tullut muotoja ja iskänikin mainitsi monesti, että kasvoni ovat turvoksissa. Näinhän sen peilistäkin etten enää ollut laiha. Olin muodokas, normaalipainonen, mutta pidin itseäni läskinä. Puristin selluliittejäni reisistäni ja itkin. Halusin taas olla se laiha pikkutyttö. 
En halunnut kasvaa ja näyttää naiselta.

2007 syksyllä painoin siis vielä 56 kg, mutta 2007 jouluna olin jo laihtunut 52 kiloon.
Tuo neljän kilon painonlasku sai aikaan mun menkkojen katoamisen :( Laihdutin varmaan liian nopeasti? Tein kävelylenkkejä ja mua alkoi ahdistamaan syöminen. Aloin käymään vaa'alla joka päivä, koska en halunut lihoa yhtään. Katselin netistä kuvia sairaan laihoista naisista ja luin jotain foorumeita missä oli laihdutusvinkkejä.

Tapasin Antin ja aloin seurustelemaan hänen kanssaan 2008 kesällä. Painoin edelleen sen 52 kiloa.
En ollut puolessa vuodessa laihtunut enää yhtään, mutta en ollut lihonutkaan yhtään. Mua ahdisti jos illalla painoin enemmän kuin aamulla. Ei minusta vielä nähnyt sitä ulospäin, että olin sisältä sairas. En koskaan syönyt aamupalaa ja nautin näläntunteesta ja siitä kun painoni ei päässyt nousemaan. Saatoin syödä illalla ison myslin tai kasan leipiä, että jaksoin taas seuraavana päivänä skipata aamupalan. Antti ihmetteli kun en koskaan syönyt niillä ruokaa. En enää uskaltanut syödä lämmintäruokaa. 
Söin aina vain jugurttia, mysliä, hedelmiä, leipää ja karkkia. 

Muistan kun oltiin kerran 2008 syksyllä kavereiden kanssa juomassa Helsingissä kun siellä oli ne ilotulitukset. Siellä kerroin Antille kännissä ensimmäisen kerran, että mulla on anoreksia. Aloin sitten itkemään. Aloin itkeämään, koska olin kännissä, mutta aloin myös varmaan siksi, koska en ollut koskaan ennen kertonut kenellekkään, että mulla on syömishäiriö. Antti ei edes silloin vielä tarkalleen tiennyt, että mitä se anoreksia oikein tarkoittaa. 

Sitten vaihtui vuosi 2009 ja Antilla alkoi heti tammikuussa intti
 :.( Se oli mulle tosi kova paikka, koska olimme olleet aina yhdessä. Paita ja peppu. 
Olin silloin töissä Riihimäellä yhdessä tehtaassa. Söin silloin aina aamupalaksi myslin, töissä leipää ja omenan ja illalla myslin tai leipää. Mun ruokavalio koostui aina vaan noista samoista tuotteista. Painokin alkoi yhtäkkiä vain putoamaan. Muistan 2009 keväällä kun painoin töitten jälkeen 49 kiloa. Olin ihan innoissani, kun näin vaa'assa ensimmäisen kerran 4 alkavan luvun. Tein ruummiillista työtä ja kulutin enemmän kuin söin. Kävin vaa'alla joka aamu ja aina kun pääsin töistä kotiin. Sitten en enää ottanut töihin evääksi leipiä vaan otin aina vain yhden omenan. Siellä töissä oli kyllä usein munkkeja ja söin välillä niitä. Muistan kun laskin kaloreita mun työvihkon reunaan. Aamupalana myslijogurtti noin 200 kcal, töissä omena noin 60 kcal ja töissä munkki 400 kcal. Illalla kolme leipää noin 300 kcal. Kalorit meni aina alle 1000 tai noin 1000 kcallin, mutta viikonloppusin oli aina pakko ostaa iso säkki karkkia.

Antin intti kesti puoli vuotta ja hän pääsi siis 2009 kesällä pois. Mulla alkoi samaan aikaan myös kolmen viikon kesäloma. Painoin silloin jotain 47 kiloa. Elämä tuntuikin hassulta kun taas näin Anttia joka päivä. Mua pelotti se kesä, koska melkein joka päivä ostettiin jäätelöt ja aina piti grillata jossain. Luulin, että lihon kesän aikana 60 kiloon, mutta kun palasin töihin kolmen viikon kesäloman jälkeen olinkin laihtunut 44 kiloon. Muistan kun töissä yksi mies sanoi mulle, että olen laihtunut.
Pidin itseäni silti vieläkin läskinä.

Sitten 2009 syksynä olin ollut tehtaassa vähän yli vuoden töissä. Olin siellä yhden naisen äitiysloman sijaisena. Se nainen palasi takaisin töihin, koska sen äitiysloma loppui ja samalla loppuikin sitten mun työt. Mulle oli puhuttu, että saan sieltä vakituisen paikan, mutta en saanutkaan ja jäin työttömäksi. Mulle tuli ekan kerran kamala ahdistus rintaan. Se oli ihan kauheaa. Itkin vain, koska olin sekaisin. Mun aivot eivät saaneet energiaa. Meidän piti Antin kanssa muuttaa jo silloin yhteen, mutta me molemmat oltiin työttömiä niin ei siitä muutosta voinut tulla yhtään mitään. Painoin 44 kiloa ja kaikki huomasivat, että olin laihtunut. Mummini joka on nyt kuollut soitti mulle aijan lääkäriin, koska oli huolissaan minusta. Kävin vain terveyskeskuksessa lääkärillä kerran eikä se auttanut mitään. 

Menin autokouluun 2009 syksyllä ja painoni tippui jouluun mennessä 42 kiloon
Tammikuussa 2010 menin töihin kuntosalille ja ahditus ei enää ollut niin paha, koska en ollut työtön. En koskaan syönyt töissä mitään ja yksi työkaveri kerran sanoikin mulle, että miksi sä et koskaan syö? Olin siellä töissä viisi kuukautta eli kesään asti ja paino pysyi 42 kilossa koko ajan. Sitten jäin taas työttömäksi. Ahditus paheni. Aloitin tämän blogin 2010 elokuussa ja painoin silloin 42 kiloa. Olin työtön eikä mulla ollut muuta elämässä kuin laihdutus. Voitte tästä blogista lukea tarkemmin miten mun paino tippui ton elokuun jälkeen.

Paino tippui 42, 41, 40, 39 ja 38 Olin silloin myös 2011 helmikuussa aloittanut vuoden kestävän aikuispuolen tarjoilija koulun. Äiti pakotti minua käymään psykiatrilla kerran viikossa. Toisaalta itsekkin halusin käydä siellä ja parantua. Join silti aina vettä ennen punnituksia ja kirjoitin ruokapäiväkirjaan höpönlöpöjä. Kirjoitin ruokia mitä olin muka syönyt vaikka en ollut niitä nähnytkään. Olisin joutunut osastolle jos en olisi saanut painoa nostettua 40 kiloon. Mulla oli oikein paikkakin jonnekkin osastolle. En saanut painoani nousemaan, koska en uskaltanut parantua.
En joutunut osastolle, koska lopetin psykiatrilla käynnit.

Anoreksia oli valehtelua. Tein uudet säännöt ja sain syödä aina vain 500 kcal päivässä.
Olin aina 24 tuntia syömättä ja sitten sain vasta syödä. Mulla ei ollut enää nälkää. Maha täyttyi yhdestä leivästä ja pärjäsin sillä hyvin päivän. Kävin vaa'alla 24/7. Huijasin Anttia, äitiä ja kaikkia, että söin. Aina kun olimme Antin porukoilla viikonloppuisin niin hain aina keittiöstä Antin äidin tekemää ruokaa ja kiitin ruuasta. Todellisuudessa Antti aina söi mun ruuan. Pakotin Antin vaikka itku kurkussa syömään mun ruuan. Antin äiti ja isä luulivat, että syön. Elin aina viikonlopun vain karkeilla ja joskus oksensin ne pois. En koskaan halunnut lähteä kavereiden kanssa ravintolaan syömään. En voinut nauttia mistään ja jäin paljosta paitsi. Muistan kun aina mun piti lähteä sunnuntaina heti kotiin aamusta. Vaikka Antti olisi vielä halunut olla mun kanssa. Mun piti mennä kotiin katsomaan vaa'asta paljon painan ja oli pakko päästä iltalenkille.
Anoreksia on itsekästä.

Muutettiin vihdoin Antin kanssa yhteen ja 2011 kesällä painoinkin 35 kiloa. Olin siis viime kesänä laihimmillani bmi oli jotain 13. En tuntenut nälkää. Pystyin olemaan neljä päivää syömättä, joka nyt tuntuu ihan sairaan kamalalta. Nyt en voi olla edes neljää tuntia syömättä :D Nyt parantuneena vasta erotan, että miten pahalta näytin. Viime kesän valokuvat ovat karmeaa katsottavaa. Tässä kuvia minusta eri vuosina

Ennen pidin laihuutta kauniina, mutta se laihdutus alkoi menemään ihan överiksi ja mulla oli kesän lopulla ihan ihme olo. Tuntui kuin en olisi enää kehoni sisällä. Itkin syksyllä joka päivä ja pääni oli aivan sekaisin, koska se ei saanut energiaa. Antti ihmetteli, että mikä mulla oikein on. Luulin etten koskaan parane. Olin ihan sekaisin. Iskä huusi, äiti itki, sukulaiset ihmettelivät, mun ystävät itkivät, kaupungilla ihmiset katsoivat minua kauhuissaan ja jotkut sanoivat, että kuolen ennen joulua. Äiti meinasi jo soittaa jonnekkin osastolle. Kunnes vihdoin syksyllä aloin paranemaan ja syömään!!! 

Miten paraneminen lähti käyntiin?
Olin jo kauan miettinyt ja kirjoittanut tänne blogiinikin, että haluan parantua. Oli kaksi vaihtoehtoa joko alan syömään tai lopulta kuolen aliravitsemukseen. Pakko oli parantua. En halunut kuolla.
Voi vaan haluta parantua, mutta ei tee mitään. Jos haluaa parantua on pakko alkaa syömään. 

Mä tein hidasta itsemurhaa. Se ei ollut elämää. Kuka oikeasti haluaa tappaa itsensä syömättömyydellä? En kuollut anoreksiaan, mutta se oli jo tosi lähellä. Olisin nyt varmaan jo kuollut jos en olisi alkanut syksyllä syömään. Tällä hetkellä näytän normaalilta naiselta jolla vain on iso maha xD Mutta mistä sitä tietää jos anoreksia on jättänyt minuun jotain pysyvää? Mulla voi olla vanhana heikot luut tai entä jos mun sydän vaan yhtäkkiä pettää :( Silloin ei voi muuta kuin syyttää itseäni. Miksi piti pelleillä terveydellä? Laihdutin 4 vuotta ja sillä en saanut mitään.

Mulle tuli siis 2011 syksyllä kuumetta ja joku ihme tulehdus. Lääkäritkään eivät tienneet, että mikä tulehdus se oli. Luulen, että se tulehdus oli tullut varmasti syömättömyyden takia. Yhtäkkiä päätin, että pakko parantua! Olin sekaisin niistä reseptilääkkeistäkin mitä lääkäri määräsi minulle. Mun silmän mustuaiset meni siitä lääkkeestä sen näköiseksi kuin olisin vetänyt jotain huumeita ja mua nauratti. Olin niin kevyt ja sain voimakkaat lääkkeet siihen tulehdukseen. Eivätkä ne terveyskeskuksen lääkärit tienneet, että olin anorektikko niin he taisivat määrätä minulle aivan liian vahvat lääkkeet. Mutta ihan oikeasti se tulehdus pelasti minut. Sen ansiosta heräsin ja aloin syömään. Oli niin kamala olo ja oli pakko syödä. 13.9.2011 aloin syömään. Aluksi kun söin niin se ahdisti ja tulin nopeasti täyteen. Seuraavana päivänä kun heräsin aamulla niin olin ihan turvoksissa. Kehoni oli täynnä nesteitä. Naama oli oikeasti isompi kuin nyt. Äitini pelkäsi, että kehoni ei otakkaan enää ruokaa vastaan ja kuolen siihen. Kolmessa päivässä paino nousi kai 5 kiloa, nesteitä suurin osa. Sitten paino laski, tasaantui ja alkoi nousemaan tasaisesti kohti normaalia elämää.

Pelottiko painonnousu ja syöminen?
Pelotti se vähän, mutta aina mitä lähemmäs normaalipainoa painoni nousi niin sitä helpompaa syöminen oli :P Mulla oli melkein 20 kiloa matkaa normaalipainoon ja matkalla normaalipainoon tulinkin raskaaksi. Mulla ei ehtinyt tulemaan yhtään menkkoja vaan pamahdin heti paksuksi kun eka munasolu irtosi. Lopetin vaa'alla käymisen, koska mua ei kiinnosta yhtään, että mikä numero on varpaideni välissä. Olen viimeksi käynyt vaa'alla tammikuussa. Peili kertoo enemmän kuin tuhat vaaka. Raskaaksi tulo myös pelasti minut laihduttamiselta. Voin kuitenkin myöntää, että haluaisin olla vähän hoikempi kuin mitä olen nyt raskaana. Inhoon näitä rintoja ja unelmapainoni olisi sellainen joku 50-55 kiloa. Tai se mikä mun kehon ihan oikea paino on? Saa katsoa mihin mun paino tippuu sitten kun imetän. Ja sen lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon etten enää koskaan laihduta itseäni alipainoiseksi. Se on ihan rumaa ja sillä ei saavuta mitään!!

Mitä sitten sain laihuudella?
No ohuet hiukset, 3 kynttä irtosi, itkemisen, lanugoa, menkat pois, ahdistuksen, kylmyyden, ilkeyden, riitaa, unettomuuden, vihaisen mielen, vaatteet lastenosastolta, luut näkyvillä joka paikassa. En mitään hyvää.

Miten vertaat elämääsi sairaana ja terveenä?
Tää on aivat eri maailma<3
Sairaana mun perfektionismi oli pahimmillaan. Kaikki piti olla järjestyksessä. En voinut mennä nukkumaan jos en ollut tehnyt kaikkia rutiinejani. Esim ennen sohvan tyynyjen piti olla kaikkien nätisti rivissä ja oikeassa järjestyksessä. Mun hammasharjan piti olla Antin hammasharjan oikealla puolella. Nyt mua ei kiinnosta miten ne tyynyt ja hammasharjat on, mutta jos joku tulisi kylään niin laittaisin ne tyynyt nätisti. Elämä on kuitenkin miljoona kertaa vapaampaa. Ei tavitse stressata ja mua ei enää ahdista!! Ahdistus lähti pois kun aivoni saivat ravintoa ja pääni selveni kun aloin syömään.

 Iskä sanoo, että nauran nykyään taas paljon. Samanlailla kuin silloin 15-vuotiaana. Me ei riidellä iskän kanssa. Enkä riitele enää Antin kanssa ruokaan liittyvistä asiosta. Kaikki olivat niin huolestuneita minusta kun kuihduin heidän silmien edessä. Alipainoisena olin aina huonolla tuulella. Enää en kiukuttele. Kaverini sanovat, että musta hehkuu nyt elämänilo ja onnellisuus. Tykkään syödä, maistella uusia ruokia ja välillä otan ruokaa lisää, koska se on niin hyvää! Elämä on kyllä niin ihanaa kun saan taas syödä! <33 Raskaana oleminen on ihanaa ja kannan sisälläni pikkuista ihmettä<3 
Nyt elämällä on joku tarkoitus<3 

Mun mielestä tää Kaija Koon biisi kertoo minusta :DD
Olen elävä esimerkki siitä, että anoreksiasta voi ihan oikeasti parantua!!! :)

35 kommenttia:

  1. Voi Heli... <3 Mulla tuli melkein itku, kun luin tän. Oon niin vihainen anoreksialle ja sille mitä se ihmisen mielelle tekee. Mutta onneksi sä oot jo paljon paremmassa kunnossa, oot ollut tosi vahva, kun oot pystynyt parantumaan noin hyvin ilman osastoja tai muita. Itse olin melkein 5kk osastolla, mutta en sielläkään parantunut kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka paljon kauniimpi sä olet nyt terveissä mitoissa - ja aina ollutkin, ennen anoreksian vaikutuksia sun kehossa. ♥

    Osaisimpa itsekin irrottaa koko roskasta. Vielä minustakin tulee onnellinen ja terve.

    Hurjasti onnea teidän koko pienelle perheelle! Paljosta on selvitty, paljon vielä koettavaa. Onnelisia päiviä teille. :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi10.7.12

    Tämä oli mielettömän hyvä teksti, kiitos siitä. On tosi upeaa että olet parantunut. Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja kauhistelin sun laihutta ja sitä ettet pysytkään parantumiaan... :(
    Nyt olet elävä esimerkki siitä, että se on todellakin mahdollista ja mun mielestä korostit selkeästi sitä, että anoreksialla ei saavuta todellakaan mitään!

    Oikein ihanaa odotuksen jatkoa Sinulle ja tsemppiä kaikkeen tulevaan! Sinä olet vahva nainen :)

    -Alisa-

    VastaaPoista
  4. Tää oli tosi koskettava teksti, ja oon tosi onnellinen sun puolesta että selvisit ja oot parantunu! :)

    VastaaPoista
  5. ihana postaus, mä oon niin onnellinen sun puolesta<3 oot tosi kaunis ja ihana (:

    VastaaPoista
  6. Anonyymi10.7.12

    Tää oli ihana postaus! Toivottavasti kaikki joilla on syömishäiriö lukisi tämän ja ymmärtäisi että laihuus ei ole tavoittelemisen arvoista, vain että on tyytyväinen itseensä! Olet tosi kaunis ja olen iloinen että kaikki on kääntynyt paremmaksi! Ihana blogi !<3

    VastaaPoista
  7. Anonyymi10.7.12

    Olet kyllä käynyt UPEAN taivaleen kuolemankielistä oikeaan elämään!! Todella upeaa!! Olet aivan järkyttävän näköinen niissä viimeisissä kuvissa ennen kuin aloit syömään, näytät suorastaan haudasta nousseelta melkein... Onneksi olet nyt myös itse sitä mieltä ja tajusit sen ajoissa...

    Muistathan, että jos sinulle tulee raskauden jälkeinen masennus/ahdistus painoasioista (mitä joskus voi tulla) niin hae HETI apua!! Koska siitä ei ole enää pitkä matka takaisin sairauteen, kun ei ole enään kehosi sisällä ketään kenen vuoksi sinun olisi PAKKO syödä.. Ja jos äiti on sairas äiti, niin ei varmasti ole kovin hyvä äiti jos terveeseen verrataan.. Ei ole niin paljon annettavaa rakkautta, eikä pinna yhtä pitkä jne, kyllähän itsekin sen tiedät.. Tosin luotan kyllä Sinuun ja upeaan vahvuuteesi ja rohkeuteesi, ettet anna tuon hirviön enään IKINÄ ottaa itseäsi sen valtaan..

    Lapsethan vielä usein matkivat vanhempiensa käyttäytymistä kaikessa, niin olisihan se kurjaa, jos lapselle pienestä pitäen malliesimerkki ruokailujen ja liikunnan suhteen olisi neuroottinen.. Mutta ihanaa ELÄMÄÄ ja tulevaa vanhemmuutta sinne, Heli!! <3

    VastaaPoista
  8. Anonyymi10.7.12

    Oon lukenu tätä blogia kauan ja ihmettelin silloin kun aloit paranemaan, että miten yhtäkkiä vaan pystyit alkamaan syömään ja päätit parantua. Ihan kuin joku "korkeempi voima" ois vaan käskenyt sua paranemaan xD Nyt ainakin näkee että tarkoitushan sillä olikin! Selvästi sun oli tarkoitus parantua just nyt että voit tulla raskaaksi :) Mikäköhän suuri tarkoitus teijän lapsella on tähän maailmaan kun tää tuntuu niin uskomattomalta :D

    VastaaPoista
  9. Anonyymi10.7.12

    Kiitos Heli mahtavasta postauksesta! itse olen aikalailla samassa tilanteessa kanssasi. Taih, no en raskaana, mutta tuo tarina vois olla aivan niinkuin mun tarinani, mutta ei vain ole vielä näin onnellista loppua!
    Kun luin tätä, itkin, koska huomasin miten pilalla mun elämäni on. En näe itseäni laihana (19v 165cm 40kg), mutta sinut näin! Todella karuja kuvia, mutta sä oot siitä selvinnyt, olet voittaja!
    mulla on nyt paino noususuunnassa, mutta haluaisin sen nousevan nopeampaa. Tämä sun tarina sai mut jotenki ymmärtämään, että nainen ei ole kaunis, jos kärsii anoreksiasta. Luut paistaa ja ulkonäkö on muutenkin aivan hirveä..
    Onnellinen sinä, jolla on ihana poikaystävä ja ihana maha, jonka sisällä piilee pieni rakkaus,
    Toivon, että saisin itsekin olla joskus samassa tilanteessa, mutta ei kukaan voi rakastua minuun, joka olen kuin haudasta noussut!
    Anteeks tämä vuodatus tänne, mutta olen niin kiitollinen tästä postauksesta. Ollaan käyty niin samat asiat läpi, että tästä on helppoa ponnistaa vain ylöspäin!
    Kaikkea hyvää sinulle (tai teille) :)
    jään seuraamaan matkaasi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi10.7.12

      ..niin ja lisäystä vielä tuohon edelliseen..
      Paljon voimia loppuraskauteen ja kaikkeen tulevaan. Selviät kyllä, koska olet anoreksiastakin selvinnyt.
      Olet ihana ja todella kaunis nainen, ja sinusta tulee varmasti maailman rakastavaisin äiti! <3

      Poista
  10. Ihana tää,ihana sinä ❤

    VastaaPoista
  11. Anonyymi10.7.12

    Hyvä teksti! Aloitin blogis lukemisen jo silloin kun vielä sairastit, ja vaikka en sua tunnekaan, niin usein hirvitti ja turhautti katsoa kuihtumistasi. Sit kun päätit et haluat parantua, ja aloit määrätietoisesti toteuttamaan tavoitettas, niin en voinut kuin ihailla sun tahdonvoimaasi - ja ihailen sitä edelleen! Ihan mieletöntä. Ei tohon aivan jokainen tyyppi pysty ja vieläpä omin voimin, eli sulla on ihan pirun hyvä syy olla itestäsi ylpeä. Nykyään tulee tosi hyvä mieli kun tätä blogia lukee, kun näytät terveeltä, hyvinvoivalta ja onnelliselta. Sulla on oikea asenne :) Onnea parantumisen johdosta ja tsemppiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  12. Muistan kun luin sun tekstejä joskus, mutta sitten en enää vähään aikaan kun alkoi ahdistamaan niin paljon se, miten sairas ja laiha olit kun itse halusin alkaa parantua. Mietin turhautuneena, miten sä samaan aikaan haluat parantua ja seuraavassa lauseessa hehkutit sitä, miten oot ollut 4 pvää syömättä. Sitten kun tulin uudestaan tänne, sulla meni jo niin paljon paremmin, vaikket vielä terve ollutkaan! Tulin niin iloseksi, oikeasti pelkäsin niin paljon että kuolet.

    Oon niiiiiiin ylpeä ja onnellinen, että sä oot pian pienen pojan äiti ja hehkut elämää! ♥ Haleja ja tsemppiä loppuraskauteen :)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi11.7.12

    voi kun tuollaiset kauniit teinitytöt vaan tajuaisi että jossain vaiheessa alkaa tulla muotoja ja myös paino lisääntyy yhtäkkiä nopeastikkin ja se on ihan normaalia kasvua! etkä ollu edes yhtään lihava noilla mitoilla :( kiva kutienki etttä oot nyt parantunu :)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi11.7.12

    hyvä teksti! onneks parannuit :) lupaa ettei se tuu enää takas !!
    mietin et missä vaiheessa ne menkat tuli takasin.. tuliko ne niinku sillon ku paino alko taas nousta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pöpö ei todellakaan enää tuu takaisin!! :)
      Siis mulla ei tullut yhtään menkkoja kun aloin paranemaan ja sit ku eka munasolu irtosi niin tulin raskaaksi. Jos se munasolu ei olis hedelmoittyny niin olis tullu menkat.

      Poista
    2. Anonyymi11.7.12

      eli vähän sulla on kauan siitä ku sul on viimeks ollu menkat :DD:D

      Poista
    3. Joo!! :D Eikä nytkää tuu menkkoja ku oon raskaana :D Sit ku imetän nii sitäkää ei tuu. En kyl tykkääkkää menkoista :DDD
      mut sillo ku käytin e-pillereit nii sillon mul tuli menkat, alotin ne 2008 syksyllä ja lopetin ne joskus 2011 keväällä niin ku lopetin nii ei tullu enää menkkoja.

      Poista
  15. On niin mahtavaa, että joku on onnistunut parantumaan melkeinpä itsenäisesti! En tarkoita todellakaan, että terapiassa tai osastolla olemisessa olisi jotain hävettävää, mutta osoittaa vaan vieläkin suurempaa tahdonvoimaa parantua itsekseen. Onneksi sulla näyttäisi blogin perusteella olevan tukiverkot kunnossa ja lähtökohtaisesti hyvä itsetunto. Ihana postaus kaiken kaikkiaan! :)

    VastaaPoista
  16. Kiitti kommista :) <333

    VastaaPoista
  17. Loistava postaus! Avartava lukukokemus.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi7.1.13

    Moikka. Tätä lukiessani heräsin ja aloin tunnistamaan itsestäni samanlaisia oireita joita sinulla oli alussa kun sairastuit. Painoin heinäkuussa 59kg(160cm). Isäni oli pitkään heittänyt herjaa painostani ja lihavuudestani(siskoni ovat todella laihoja ja siroja). Poikaystäväni lähdettyä armeijaan päätin että nyt tää saa muuttua, en halua kuulla enää koskaan keltäkään mitään painoon liittyvää. Aloin vähentämään syömistäni ja liikkumaan paljon, paino lähti hyvin putoamaan. Sain selitellä pian äidilleni ja siskoilleni miten olin laihtunut, aina keksin jonkin hyvän 'selityksen' tai vaihdoin aihetta. Viikonloppuisin kun poikaystäni tulee kotiin olen kehittänyt jo pakokeinon tai selityksen tilanteeseen miksi en syö. Tällä hetkellä asun poikaystäväni kanssa ( käytännössä yksin kun hän on intissä). Painan tällä hetkellä 47kg ja se ei tunnu riittävän. Päivän aika ruokani koostuu aamupalaksi jugurttia ja seuraava annokseni on 2 aikaan omena ja leipää ja iltapalaksi rahkaa.. En tunne olevani sairas mutta jokin on vialla. Huomasitko sinä missä vaiheessa olevasi sairas? Anteeks tälläinen avautuminen.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi9.1.13

    diagnosoiko lääkäri sulle anoreksian? ja missä vaiheessa? eikö sua muka pakotettu johonkin hoitoon? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo psykiatrilla kävin 2011 keväällä ja sillon se diagnosoitiin ja papereissa luki F50.0. Mä kirjotin sillon jo siitä blogiin mut oon poistanu ne kaikki vanhat teksti. Mä inhosin käydä siellä psykiatrilla ku joka kerta punnittiin ja painon piti nousta, mut ei noussu, sit mulle asetettiin tavotteita, piti nousta 37 kiloon ja join sit vettä sikana ja söin sitä enne suolasta et sain sen nostettuun sit painon piti nousta 40 enkä saanu sitä nouseen koska en halunnu. Psykiatri soitti mun opelle kouluun että heli jättää koulun kesken. Mul oli paikka osastolla. Sit mul oli joku aamuaika ja laitoin kännyn pois päältä enkä menny punnitukseen ja lopetin käymiset siellä ja huijasin mun porukoita et käyn siel. Psykiatri soitti mun perään ja yritti soittaa antillekki. Antti oli sika vihanen. Sit sen jälkeen laihduin viel, mut sit syksyl oli nii kamala olo ja pää sekasi et aloin syömään.

      Poista
  20. Anonyymi12.1.13

    Haloo, et ollut lähelläkään kuolemaa. Et edes kovin laiha, kun vertaa esim fun light blogin Marikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lolletilol. Tiesitkö että ihmisiä ei vertailla :D Joku saattaa kuolla anoreksian öö vaikka 50 kiloisena. 'Et edes kovin laiha'' Ai en muka ollu. Ethän sä edes nähnyt mua? hyii niit kuvii, mut ne oonki poistanu enkä koskaan julkassu pahimpia tänne. Ihan järkyttävän näkönen olin ja mun keho oli kyllä tosi huonossa kunnossa, kynnet irtos, verisuonet näky, luuta ja nahkaa vaan, hiukset tippuili ja pää oli sekasin..

      Poista
    2. Kyllähän siihen voi kuolla jos neljä vuotta putkeen koko ajan vaan kuihtuu. Ei koskaan syö kunnolla, bmi 13 ja olin 12kg alipainon puolella nii eikö se muka susta oo laiha?? xDDDDDD

      Poista
  21. Anonyymi5.4.13

    Luin tän nyt vaik oon lukenut jokaisen sun blogi päivityksen päitsi tän mut nyt päätin et luen tänkin sairastan itekin anoreksiaa tai lääkäreiden mukaan en mut tää kirjoitus sai mut miettimään mit haluun elämät oikesti tän sairauden vai parantumisen

    VastaaPoista
  22. Hei. Etsin netistä tietoa, miten voisin parantua anoreksiasta ja löysin tämän, kun luin tämän tekstin tajusin jotakin. Kerron itsestäni jotain jos vaikka osaisit auttaa sairastuin anoreksiaan lokakuussa 2012, jolloin en vielä tiennyt että kyse on anoreksiasta. Tarkoitukseni oli pudottaa vain muutama kilo ja koko homma lähti käsistä. Aloin käymään vaa'alla ja kirjaamaan ylös mitä se näyttää ja syömisiäni. Olen muutamaan kertaan jo yrittänyt parantua, mutta aina joki n on saanut pääni muuttumaan. Olen itse joutunut käymään monissa verikokeissa ja melkein joutunut osastolle ja osastolle meno on edessä jos en saa halua parantumaan. Olisko sinulla jotain pikaista keinoa, koska en halua kuolla tähän :( ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa multa ennen, mut en voi auttaa muutenku sanomalla sulle et sun pitää alkaa syömään! Paranemisen halu pitää lähtee susta itsestäs!
      Mulla syöminen autto vaikka aluks se oli vaikeeta, mut aina ku söi nii oli lähempänä paranemista. Eikä painolla ole mitään väliä. Pää selvenee ku se saa energiaa! Ihmisen kuuluu syödä ja elää <3

      Poista
    2. Okei, kiitos vastauksesta. Nyt yritän alkaa syömään paremmin, kohti uutta elämää :)

      Poista
  23. Anonyymi18.6.13

    Mulla kolmella ystävällä anoreksia ollut, yksi selviyty ja kaksi kuollut :( ihanaa lukea näitä selviytyjiä. Oli mahtavaa että selätit tuon taudin :) onnea vaan tulevaan :)

    VastaaPoista
  24. Tosi tosi tosi liikuttava, ihana ja aito kirjotus. Tsemppiä ja onnee hirveesti, vaikka vähä myöhässä kommentoinkin!:) <3

    VastaaPoista
  25. Anonyymi27.7.16

    Moi Heli! Mun on tosi vaikeeta päästä yli niistä käyttäyttmismalleista joita oon luonut ja toteuttanut nyt kymmenen vuoden anoreksiataipaleen aikana. Tietyt kellonajat, tietyt elintarvikkeet, tietyt ateriavälineet yms. Ja vaikka haluaisin jo apua ja parantua, niin silti mun on ihan äärimmäisen vaikeaa saada pois ne ajatukset jotka neuvoo ja ohjaa laihtumaan.. Latkimaan vettä, pilkkomaan ruokaa, seisomaan jatkuvasti. Oliko sulla tällaisia pakko-oireita, ja jos oli niin miten pääsit niistä eroon? Mä en vaan pysty, ahdistaa ajatuskin siitä että en heräis yöllä tasan kolmelta tekemään jumppaa. Oon jo 24-vuotias, enkä silti osaa hallita ajatuksiani. Säälittävää. Terkuin kaimasi Heli, bmi 13.

    VastaaPoista