7.1.2013

Pikakelaus

 ''Muista nauttia vauvastasi, aika todellakin menee nopeasti!''
Tämä on niin totta! Meillä on vastasyntynyt nelikuukautinen. Aika on mennyt Lukaksen synnyttyä aivan kamalaa vauhtia! Viikonloppukin vierähti taas silmissä. Molempina aamuina, lauantaina ja sunnuntaina jäin sänkyyn makoilemaan. Antti nousi Lukaksen kanssa leikkimään. Lauantaina nukahdin pariksi tunniksi ja sunnuntaina en pystynyt nukkumaan, koska Lukas huusi koko ajan: ''AAAA-aaaaa-AAAA-aaaaa-AAAA!'' Tunteja saisi olla enemmän päivässä. Viikonloppuna en ehtinyt tekemään oikein muuta kuin tutkimaan tätä uutta läppäriä. Tähän uuteen menee aikaa tottua. Vanhassa koneessa oli eri käyttöjärjestelmä ja näppäimetkin eri kohdissa. Mutta jooo tosiaan viikonloppu vilisi 
 silmissä ja Antti palasi tänään töihin. Antti-isi aloitti työt uudella työmaalla. 
Työmatkoihin menee aikaa nyt yhteensä yli kaksi tuntia päivässä.
Gif-animaatio Antin työmatkasta :D
Tällä uudella koneella on aivan ihana Paint!!♥
Pikakelaus viikonlopun ostoksiin:
Osta kaksi hiusmönjää yhden hinnalla. Muotovaahto Antille ja lämpösuoja minulle.
Hiuksista tulikin mieleen, että voisin tehdä postauksen, jossa esittelen kaikki mun kampaukset!
Ostin uuden 2013 vuoden kalenterinIlman almanakkaa en voisi elää. 
Kirjoitan siihen aina ylös mitä tapahtui ja tapahtuu, koska muuten kaiken unohtaa.
Ostettiin karkkia ja ruokaa. Lukakselle Pilttejä ja vaippoja. 
Käytetään ensiksi kolmoset loppuun ja sitten aletaan käyttämään nelosia. 
Koitin eilen Lukakselle nelosen vaippoja ja ne istuvatkin paljon paremmin kuin kolmoset. 
Kävin vaa'alla. Lukas sylissä, sitten yksin ja lopuksi miinustelin.
Salterin mukaan Lukas painaa noin 7kg!
Meidän suhteesta kirjoittelinkin jo ja siihen postaukseen pääsee tästä ja mun maha on tässä alhaalla.
 Otin kuvan äsken eikä se ole enää muuttunut viime masukuvista. 
Viime mahakuviin pääsee tästä.

xoxo Heli

19 kommenttia:

  1. Toivottavasti mulla on samanlainen maha kun sulla sitten kun oon käynyt puol vuotta salilla :D
    Kokeilin Vilille eilen eka kertaa 4-koon vaippoja ja nekin alkaa olla suht sopivia mutta yritän päästä ensin noista 3-koon vaipoista eroon kun ei haluaisi heittää niitä poiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo oikein koskaan tykänny käydä salilla. Raskaana puhuin mun tädin kanssa et alkaisin käymään syksyllä, mut syksy meni jo. Sali olis kyl 10 metrin päässä xD Mut ei kiinnosta/jaksa/ehdi :D Kotonaki voi treenata kahvakuulilla, venyttelyjä ja 7 kilon pojan kantaminen kasvattaa hauiksia xD Haha mikä tuuri ku molemmat kokeillu eilen pojillee 4-koon vaippoja! :D

      Poista
  2. Anonyymi7.1.13

    Tuosta navasta huomaa että olet laiha ja kiinteä. :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi7.1.13

    No tosiaan aika vauvan kanssa menee hurjan nopeasti! Minun vauvani täytti juuri vuoden ja se vuosi on mennyt varmasti elämäni nopeimmin! :')
    Nyt onkin sitten edessä jo töihin paluu ja Lunalla alkaa perhepäivähoito... Nyyh! Kotona olisi viihtynyt paljon pidempäänkin mutta taloudellisista syistä on pakko mennä jo töihin. :(
    Kuinka kauan itse olet ajatellut olla kotona Lukaksen kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana nimi Luna! Äitiyslomalla oleminen on ihanaa ja kotona on kivaa <3 Oon ehkä siihen asti ku Lukas on 2v, mut ei oo varmaa.

      Poista
    2. Anonyymi8.1.13

      Kiitos! :) Joo ja vaikka menis ennen sitä 3 veetä töihin niin hoitovapaallehan voi aina palata, jos työt ei maistukkaan! ;)

      Poista
  4. Liljakin on mukamas päälle puolivuotias jo. Pöh, eikä oo... Se sais olla vielä hetken mun (pikku)vauva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voi olla!? Dx Muistan nii hyvin sen päivän ku menin bloggeriin ja olit postannu et pieni prinsessa syntyi<3

      Poista
  5. hieno maha. :D mulla on kamala löysä pullataikina, joka pitää survoa housuihin xD saa nähä jaksanko tehä sen etee ikinä mitää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos x) No ei sun synnytyksestä oo ku hetki aikaa! Mä en oo jaksanu tehdä mitää tän eteen xD

      Poista
  6. Anonyymi7.1.13

    Moi Heli!
    Oon seurannu sun blogia lähes alkuajoista asti. En ole ennen kommentoinut aikaisemmin mitään, mutta nyt on kyllä pakko avata sanainen arkkuni ja kertoa, että olet mahtava! Olet päässyt vaikeiden asioiden yli ja vaikutat hyvin voivalta, todella iloiselta ja positiiviselta ihmiseltä. Vaikka luonteesi on minun luonteeseeni verrattuna hyvin, hyvin erilainen, olen täysin koukuttunut lukemaan kuulumisiasi. Itse poden myös tällähetkellä kovaa vauvakuumetta, enkä voi sanoa helpottaako pikku Lukaksesi ja teidän perheen ihastelu sitä vai yllyttääkö se minua vain lisää (: Positiivisuutesi ainakin tarttuu kirjoituksistasi minuun, jatka samaan malliin!
    Ja pitihän minun myös todeta, että ihana maha! Minunkaan mahani ei ole yhtä kiinteä ja enhän minä ole edes raskaana ollut :D Pidän myös naamastasi paljon, olet kaunis, mielestäni erityisesti nyt kun Lukaksen tultua et ole niin paljoa meikannut.

    Kaikkea hyvää elämiinne koko perheellesi, ja muillekin jotka lukevat tämän!

    <3:llä 15-vuotias tyttönen Utsjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon lukenu komman jo 4 kertaa x) Kaunis kiitos ja kaikkea hyvää sinulle myös <3

      Poista
  7. Heippa Heli! Ajattelin vihdoin ja viimein kommentoida blogiisi, vaikka olen sitä kesästä asti seuraillutkin :) Syy tähän on tilanteidemme samankaltaisuus! Minulla on myöskin pitkä anoreksiatausta ja viimeisimmän osastohoidon päätteksi huomasinkin yllätyksekseni olevani raskaana! Yllätys oli suuri, sillä kuukautisetkaan eivät olleet välissä palanneet! Viime torstaina syntyi vihdoin kauan odotettu poika <3 On ollut kiva lukea teidän arjestanne ja odotusajastasi jo ihan anoreksian näkökulmasta. Raskauden aikana todella huomasi, kuinka harvinainen tilanne on, sillä neuvolasta oli hieman vaikea saada omaan sairauteen tukea, eikä vastaavanlaisista tilanteista löytynyt lähes lainkaan kirjallista materiaalia. Mutta näin vertautuen kannalta blogisi on ollut tärkeä :) Erityisen mukavaksi blogin lukemisen on tehnyt se, että olen myös Riihimäeltä :) Lueskelin kerran, että meillä oli samana päivänä neuvolakin, mutta ei sentään törmätty siellä silloin! :)

    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Laura! Olisit vaan kommentoinu aikaisemmin ja oho mikä tuuri! Riksusta viel eikä olla koskaan törmätty! D: Mullakaan ei tullu menkkoja enne ku tulin raskaaks! Ite en jaksanu neuvolassa ottaa sitä puheeks, mut jouduin alkuraskaudessa Hämeenlinnas ultrien yhteydessä lääkärin kanssa keskustelemaan anoreksiasta. Neuvolas mul oli nii etten halunu tietää painoo.. Kävin äsken lukemas sun blogeja :) Onnea vastasyntyneestä pojasta <3

      Poista
  8. Anonyymi8.1.13

    Uskalsimpas vihdoin kommentoida :) Löysin sun blogin ollessani raskaana ja oon siitä asti seurannu sitä ja pakko sanoa et kerrankin niin aito ja posotiivinen blogi ilman "turhaa pröystäilyä"! Oon ite kans sairastanut anoreksian, tosin paljon sua nuorempana ja meillä oli laskettu aika aikalailla samoihin aikoihin ja nyt siis melkein samanikäiset pojat! :) Mulla ei oo kauheesti äitikavereita ja siks onkin ollu hauska seurata ihan samoja vaiheita raskaudessa ja nyt jälkeenpäi lähes samanikäisten poikien elämää, kasvua ja kehitystä edes näin "virtuaalimaailmassa"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoi vaan rohkeesti ja lisää :)
      Kiitos paljon :)
      Anoreksia on ihan tyhmä ja turha sairaus, toivon et kukaan ei sairastais sitä.
      Kiva kuulla, et seuraat blogiani ja tykkäät teksteistäni :)<3

      Poista
  9. Anonyymi8.1.13

    :DDDDDD Hajosin morsjenstavaa anttia! Hehahhehha ihan paras! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anttiki nauro xD ja mua nauratti piirtää sitä xD

      Poista