15.2.2013

Valio Onni tuotenäytteitä

Kävin alkuviikosta postista hakemassa maukkaan paketin!
Valio tarjosi mahdollisuuden tutustua Valio Onni velleihin ja puuroihin.
Mikään tuotteista ei ollut meille ennestään tuttu.
Avattiin Lukaksen kanssa ensimmäinen purkki heti maanantai-iltana.
Annoin Lukakselle tuttipullosta maissivelliä. Lukas söi siis ensimmäisen kerran eläessään velliä.
Taas se sama ongelma! Yritys oli kova, mutta Lukas ei osaa vieläkään juoda tuttipullosta.
Velli valui poskia pitkin! Imu oli kova, mutta enemmän se näytti puremiselta.
Tiistaiaamuna annoin Lukakselle Valion vadelma-kaurapuuroa.
Kuvastakin näkee, että Lukas tykkäsi! Itsekin maistoin ja hyvää oli! :P

Tiistai-iltana kävin Jonnan kanssa elokuvissa.
Sillä aikaa mamma oli juottanut Lukakselle neljän viljan velliä.
Lukas ei osannut taaskaan syödä tuttipullosta, joten äitini oli
syöttänyt Lukakselle normaalia hedelmä Pilttiä.

Keskiviikkoaamuna annoin Lukakselle vadelma-mustikkapuuroa. Hyvää oli taas!

Torstaiaamuna syötiin viljaisaa puolukkapuuroa ja hyvää oli edelleen!

Eilen illalla sain laittaa Lukasta nukkumaan yli tunnin verran. 
Lukas vaan pelleili ja keksi uuden jutun. Sillä oli nänni suussa ja sen piti
 syödä, mutta se vaan puhalteli siihen ja kuului erilaisia ''pröööt'' ääniä xDDDDDDD
 koitin jopa antaa kaura velliä nokkamukista, mutta sekään ei onnistunut.
En tiedä mitä teen lopuilla velleillä? Saa tulla hakemaan!

Tänään Lukas söi neljän viljan puuroa.
Se olikin jo pakkauksen viimeinen Lukakselle annettava puuro.
Viimeinen puuro on tarkoitettu 8kk iästä alkaen.

Syödäänkö teidän perheessä Valio Onni tuotteita?
Mikä Ukaa naurattaa?
Mitä Uka ihmettelee?
Uusia Valion lehmä julisteita!
T: Uka-lehmä ja äiti-lehmä.

43 kommenttia:

  1. Lilja syö öisin aina velliä ja muutaman kerran on puurojakin maistanut. :P Hyvin menee alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukas syö aina aamupalaks puuroo. Varmana tykkää vellin mausta, mut ei osaa imee pullosta! Tottunu nii mun maitoon xD

      Poista
    2. Lilja syö kans puuron aina aamusin ja yleensä iltasinkin. Me saatiin joku Muksu-näytepakkaus missä oli riisipuuroo, niin tänään Lilja söi sen. :D Yleensä Lilja syö ihan kaurapuuroo, mut meni riisipuurokin hyvin alas. :D

      Poista
  2. Me käytetään noita vellejä myös, joka ilta saa purkillisen ja ottaan kokeiltu noita kaikkia 4kk ja 5kk. :) Tykkää kovasti ja hyvin menee alas.
    Asut varmaan vähän liian kaukana että voisin tulla nuo noutamaan.. ? :P Itse asun Espoossa.

    VastaaPoista
  3. Sä voit lahjoittaa vellit meille! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti? Voidaan tullakin! :D

      Poista
  4. Me ei olla vielä annettu mitään vellejä, mut ollaan ajateltu kokeilla jos se auttais yhtään noihin öihin, ettei tarvis heräillä niin usein jos se nälkä pysyis vellillä pitempään poissa... Neuvoloissahan ei suositella ollenkaan vellejä, mut kyl mä ajattelin koittaa. :o

    VastaaPoista
  5. Meillä on syöty valio onni vellejä ja puuroja 4kk lähtien. Toki meillä oli helpompi siirtyä velleihin kun imetys loppui jo 3kk iässä. Nyt ollaan ostettu enemmän muksu -merkkisiä vellejä ja puuroja, ne on tosi hyviä!

    VastaaPoista
  6. eiköhän lukas opi ajallaan tuttipullosta juomaan, kun tajuaa sen idean! sitkeetä yrittämistä vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Lukaksen ees tarvii oppii ku ei mun tarkotus oo syöttää sille vellejä tai maitoo pullosta. Ei tarvita tuttipulloo ku saa maidon minusta :) Testasin vaan ku ilmatteeks sai noi valio onnin tuotteet. Ei ainakaan tuu ikinä ongelmaa tutin ja tuttipullon lopettamisessa! :)

      Poista
  7. Lähettikö Valio noi vellit teille vaan, vai pitikö teidän liittyä johonkin kerhoon tms? :) meillä tuli postissa joku Valion Onni kerhooon liittymisjuttu, sit saa ilmaseks jonkun ruokalapun ja 1 purkin velliä tai puuroa, sai ite valita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetti! Ei pitäny liittyy mihinkään :)

      Poista
  8. Meillä syödään joka ilta puuro ja ennen syötiin velliä, mut jääny nyt puurojen myötä pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syödää joka aamu puroa :)

      Poista
  9. Ootko kokeillut osaisko Lukas juoda nokkamukista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitin eilen illalla. Se lukee tossa :D

      Poista
  10. Anonyymi15.2.13

    Onks ne vellit niin löysiä et niit ei pysty ihan lusikalla syöttää? Ja eiks oo myös olemassa erikseen jotain vellipulloja joista se kai tulee paremmin tai jotain? t. ihan tietämätön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi15.2.13

      Juu kannattaa ostaa vellipullo tai sitten tehdä tuttipullon nokkaan raa'asti isompi reikä. Kyllästyisit itekki imemään posket kipeäksi jotain mistä ei tuu mitään :DD

      Poista
  11. Anonyymi15.2.13

    Eiks tota velliä sit vois syöttää lusikalla kulhosta? Jos Lukas ei osaa imeä pullosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itekki et syöttäis lusikal! pitää koittaa :)

      Poista
  12. Moikka! Oon jo muutaman kuukauden seurannu sun blogias mutta nyt saan aikaseks kommata :D Ihana poika teillä :) Meillä on 2v4kk tyttö ja 3kk poika, menoa riittää. Meidän esikoinenkaan ei suostunut juomaan pullosta mitään ennenkuin itsestään lopetteli tissinsyöntiä, niin 8kuisena alkoi pullo yhtäkkiä kelpaamaan. Tämä kuopuspoika sen sijaaan syö ihan ok pullosta, muutaman kerran ollaan annettu minun pumppaamaa maitoa että pääsen ratsastamaan hyvillä mielin ja isäkin pärjää sen aikaa täällä kotona :D Kertaakaan ei oo kyllä pojalla vielä nälkä tullu vaikka oon ratsastamassa ollukkin mutta hyvähän se on osata tuo pullostajuomisen taito :DD Vellejä en antanu esikoiselle enkä varmaan nytkään anna, alotellaan sitten kiinteitä 4-5kk välissä :)

    VastaaPoista
  13. Toi maissivelli on ainaki mun tytön (~5kk) suosikki. :) Toi peruna-porkkanavelli menee kans mutta hyi että se haisee pahalle... :D

    VastaaPoista
  14. Anonyymi15.2.13

    Kyllä se vielä oppii ja eikö noi vellit säily jonkin aikaa kuiteskin. :)

    VastaaPoista
  15. hih samat sain minäkin kotiin joku aika sitten :) Meillä Neltsu tykkää kaikista noista velleistä, mutta puurot ei oo kivoja Neelan mielestä tai siis tavallinen kaurapuuro vaan käy :D

    Ihana Lukas!!

    VastaaPoista
  16. Anonyymi15.2.13

    Mitä, jos isontaisit (veitsellä tms.) sitä tuttipullon tutin reikää vähän, niin siitä tulisi helpommin? Lukaksen ei tarvisi niin kovasti imeä pullosta.

    terv.Anne

    VastaaPoista
  17. Anonyymi15.2.13

    Ei kannate alkaa itse suurentaa ettei tule riskiä että tutista irtoais palanen lapsen suuhun imeässä.suosittelen mielummin ostamaan kaupasta vellitutin. sopii useimpiin tutipulloihin. eikä maksa paljoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi16.2.13

      Siis miten siitä vois irrota palanen yhtään sen herkemmin kuin siitä pienestä rei'ästä? :D

      Poista
    2. Anonyymi17.2.13

      Koska se muovi on silloin "rikottu" tuttipaketeissa taitaa lukeakin että jos tuttiosan jokin kohta hajoaa/halkeaa ni pitää poistaa käytöstä tällöin.

      Poista
    3. Anonyymi17.2.13

      Esim. et vauva saa hampaan helpommin isoon reikään ku siihen alkuperäseen pieneen! Voi ihan hyvin saaha palasia irti!
      -eri ano

      Poista
    4. Anonyymi18.2.13

      Näitä 'ÄLÄ TEE NÄIN'-esimerkkejä on lukuisia ja silti ihmiset ei niitä noudata. Meillä ainakin lapsille on leikattu tuttiin isompi reikä vellille ja vielä ainutkaan ei oo tukehtunu. Toisekseen, mitä teidän lapset pullolla tekee, jos annatte työntää hampaat sinne reikään? Omituista sanon minä. Meillä ainakin siinä vaiheessa otettaisiin pullo pois, koska tuskin sillon on enää nälkä kun aletaan pullolla leikkimään.

      Muistattehan myös syöttää lapsille täysi-ikäiseksi asti muussattua ruokaa, koska isompiin palasiin voi tukehtua :D

      Kukin tavallaan.

      Poista
  18. Meillä on ollut käytössä Valio Onni riisivelli jo neljästä kuukaudesta asti tai vähän aiemminkin jo. Ja hyvin se maistanut. Myös peruna-porkkanaa on syöty, mutta se oli aina sellasta sotkemista sen kanssa. Aina vähän valuu suu pielistä ja sitten oli joka paikka sotkussa ja värjäytyi porkkanan ansiosta. Siksi siis ollaan vaan tuota riisivelliä syöty. Ihan hyviä ainakin nuo vellit. Puuroja en oo ostanut, kun teen puurot ihan tavallisista hiutaleista. :)

    VastaaPoista
  19. Anonyymi16.2.13

    Ei tuttipullo todellakaan ole mikääm välttämättömyys, jota tarvitsisi opetella. Puuro on ensinnäkin paljon ravinteikkaampaa kuin velli ja jos imettää, mihin tuttipulloa edes tarvii? Imetyksen loputtua voi sit opetella juomaan nokkamukista, turhaa siihen mitään pulloja on sotkea väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ostamassa mitää uutta pulloo :) en syötä vellejä eikä käytetä tuttipulloo :) puuroo Lukas syö joka aamu :P

      Poista
    2. Anonyymi16.2.13

      Niinpä! :) tarkoitinkin kommani lähinnä näille, jotka pullon opettelua ehdottavat. Meillä poika 3kk ei myöskään syö pullosta ja hyvin on pärjätty. Muutaman kerran on kokeiltu, mutta poika lähinnä vain pyörittelee tuttiosaa kielellään suussa ja naureskelee; ei ymmärrä imeä! :)

      Poista
    3. Meillä ei tullut mitään imetyksestä ja ollaan oltu siis melkein koko aika tuttipullon ja korvikkeiden varassa.

      Poista
  20. Anonyymi16.2.13

    Kaupassa myydään erikseen tuttipulloihin maitotutteja ja vellitutteja, osta vellitutti siin on isompi reikä nii tulee paremmin velli läpi, ei tarvii Lukaksen turhaa täysillä imeä! :)
    Aijotko imettää Lukasta pitkäänki? Jos et kerran aijo ollenkaa tuttipulloon totuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin imettää Lukasta siihen asti ku on 1v :)

      Poista
  21. Ihana Lukas, on niin elämäniloisen ja kauniin näköinen lapsi! Mä en ymmärrä miksi neuvotaan viiltelemään pullontuttia suuremmaksi kun niin ei ehdottomasti saa tehdä, myös uuden pullon ostaminen on turhaa kun joka pullomerkki myy erikseen vellitutteja.. Ja joka pullossa tulee automaattisesti mukana kuitenkin se vastasyntyneen virtauksen tutti..
    Myös se, että jos et edes aio opettaa lasta tutille, mikä on harvinaisen fiksua, en ymmärrä miksi pitää toitottaa, että pitäisi sinnikkäästi opetella vaan imemään siitä pullosta? Tutista ja pullostutista vieroitus on kuitenkin hankalaa - itse yritän tytärtäni saada tutista luopumaan, mutta helppoa se ei ole kun tuki ja turva siitä usein löytyy varsinkin yöaikaan, kun lapsi alkaa huutamaan sängyssä. Pullosta vieroitus on myös hankalaa, enkä todellakaan aio lastani opettaa nokkamukiin vaan suoraan lasiin.. Tajuaisi vaan ensin ettei lasia tarvitse purra juodessa, mutta maito onneksi menee hyvin alas ja tissiä olisin antanut jos maitoa olisi herunut, imihän tuo öisin rintaa puolivuotiaaksi, hampaiden tuloon saakka vaikka ei sieltä mitään ulos saanut..
    Jos velli lapselle maistuu voi sen syödä lusikallakin. Eihän aikuinen ihminenkään velliä syö tuttipullosta, sehän on vain löysempi versio puurosta.

    Anteeksi, tästä tuli vähän pidempi kuin oli tarkoitus.. Meinasin vain sitä, että jos lapsella ei ole tarvetta pullolle niin ei siinä järkeä ole siihen opettamalla opettaa ja tuo pullontutin omin toimin halkominen voi olla lapsen hengelle vaaraksi. Ja tiedän ja uskon ettet kumpaakaan tee, jotenkin vain hyppii silmille kun ihmiset ehdottelevat ja vinkkaavat asioista jotka ovat ainakin minun näkökulmassani väärin ja ristiriidassa(esim. Onhan siinä pullossa hyvätkin puolet, mutta huonoja puolia löytyy vähintään yhtä paljon).

    Muuhun asiaan; mulla on blogissani pieni muotoinen arvonta menossa, ota osaa jos kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itekkä ymmärrä enkä ees jaksanu lukee niit ku en oo viiltelemäs pulloja enkä syöttämäs pulloista. Testasin vaan vellejä ku ilmaseks sai. En oo ostamas niit lisää.

      Kiva ku kommasit ja käyn osallistumassa! :)

      Poista
  22. Anonyymi19.2.13

    Miksi et anna illalla puuroa vaan aamulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi kysyt?
      Koska syön ite aamulla kans puuron.
      Puurolla päivä lähtee käyntiin :)

      Poista
  23. Meillä menee paljon Onni-tuotteita :) Puuroja ja vellejä! Riisivelli on Sofian ehdoton suosikki:)

    VastaaPoista