22.10.2013

Jääkaappi

Meneillään on uusin blogivillitys: jääkaapin vilautus! En saanut tätä haastetta keneltäkään, mutta ajattelin
huvin vuoksi tehdä tämän. Monia varmasti kiinnostaa nähdä miltä meidän keittiön kuningas näyttää ja mitä se
oikein pitää sisällään. Vanhoista postauksista jotkut saattavatkin muistaa tämän meidän Whirlpool jääkaapin.

Jääkaapissa on nyt limua, ketsuppia, maitoa, viiliä, vanukkaita, avattu Piltti, tummaa leipää, hilloa, 
oliiveja, ananasta, herkkusieniä, punajuuria, suolakurkkua, pekonia, kinkkua, eilisen päivän ruoka, nakkeja, 
kinuskia, kermavaahtoa, voita, valmisruokia (Antille töihin)juustoa, porkkanaa, perunaa, tomaattia, kurkkua, 
omenoita, kanaliemikuutioita, margariinia, sinappia, hiivaa, jogurttia, rypsiöljyä, jalapenoja, SodaStream
 pullo, mehuja. Pakkasessa on marjoja, jauhelihaa, wokkia, kalapuikkoja, jäätelöä ja leipää.

Tältä jääkaappimme näytti siis eilen ja tietenkin joka päivä, viikko ja kuukausi se näyttää vähän erilaiselta.
Eilen illalla Antti kävi kaupassa tai itse asiassa ABC:llä, koska muut kaupat olivat jo siihen aikaan menneet kiinni. Me käydään yleensä kerran viikossa koko perhe yhdessä ruokaostoksilla ja täydennystä Antti hakee sitten tarvittaessa. Meille on tullut nyt tavaksi kerran kuussa viedä Lukas mun porukoille hoitoon ja tehdä kauppareissu kahdestaan.

Antti on se joka yleensä tekee ruuat ja joka päättää mitä syödään. Meillä ostokset ja ruuanlaitto on 90-
prosenttisesti miehen homma. Kun me ollaan kaupassa niin Antti kulkee ekana ja mä löntystelen 
perässä. Mulle käy aina kaikki ruuat, koska tykkään oikeastaan kaikesta. Antti on ihan sairaan hyvä tekemään 
ruokaa ja sitä juttua mä arvostan siinä ♥ Antti yhdistelee ja kokeilee kaikkea uutta eikä se katso ikinä 
mistään ohjeita vaan keksii aina kaiken päästään. Me ei tehdä melkein koskaan ostoslistoja, mutta mä kyllä 
joudun tekemään jos käyn yksin kaupassa, koska mulla on dementia ja muuten unohdan ostaa kaiken.
Viikossa meillä menee ruokakauppaan rahaa noin 100€ ja osa rahasta menee vaippoihin ja sen sellaisiin.

Nyt menen avaamaan tuon jääkaapin oven, teen vielä pari leipää ja sen jälkeen hipsin nukkumatin maille.

Mitäs piditte tästä postauksesta ja meidän jääkaapista? 
Kumpi teidän perheessä hoitaa ostokset ja ruuanlaiton?





43 kommenttia:

  1. Anonyymi22.10.13

    kaks samaa 1kg purkkia jogurttia?:D sulle ja antille molemmille oma?:D Meillä on ihan sairaan iso jääkaappi muttei siltikään säilytetä siellä vihanneksia ja hedelmiä. Juotavaa kuten mehuja ja limua, urheilujuomaa taas löytyy 10-12L eestä:D Sitten hirvee määrä forssan salaatteja xD Punjauuri-, Peruna-, Lounas-, Herkkusienisalaattia:D & kauheesti valmis ruokaa, lihapiirakkaa, pasteijaa, karjalanpiirakkaa, saarioisten pizzoi:D ups:D pakkanen täynnä pakaste marjoi ja pizzaa!_:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on molemmat Antin :D Mä en tykkää tosta jogurtista! Antti taas on niin iso et ku se tekee yhden jogurtti mysli sekamelskan niin puolet purkista menee suunnilleen siihen :DD Ne forssan salaatit on hyvii ja haluaisin kans isomman jääkaapin! xP

      Poista
    2. Anonyymi23.10.13

      Forssan salaatit on jtn parasta, vaan kauheeta porvari ruokaa:D kun herkkusienisalaatti salaattikin maksaa 3.60e, Punajuuri esim vaan 2e:D Ite rakastan hedelmäjogurttei & herkuttelen niillä<3 Onko sulla mtn vakkari tuotetta, jogurttii tai leipää mitä tykkäät ottaa kaupasta aina mukaan?

      Poista
  2. Anonyymi22.10.13

    Melkein koskaan? Tarkoitat kai juuri koskaan?

    Ainakin omena, kanaliemikuutio ja leipä eivät todellakaan kuulu jääkaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi22.10.13

      :--D
      Kyllä meilläkin on hedelmät jääkaapissa, säilyy pidempään. Ja leivätkin joskus!

      Poista
    2. Mä kyllä tiiän ettei ne kuulu jääkaappiin, mut sille on syy miks ne on jääkaapissa. Omena on jääkaapissa siksi, koska se on kylmänä paremman makuista. Joskus meillä on banaaniakin tai viinirypäleitä jääkaapissa, mut ihan riippuu kuka tyhjää ostoskassit. Nyt banaania ja päärynää on pöydällä, mut omenaa jääkaapissa. Leipää alettiin pitään jääkaapissa heti ku muutettiin tähän koska leivät homehtu kaapissa (tääl kesällä niin kuuma) ja meille tuli joku fobia niin alettiin laittaan leipiä jääkaappiin. Mä laitan kyl välillä kaappiin mut Antti laittaa ne takas jääkaappiin. Laitan leivän aina leivänpaahtimeen niin ihan yhtä hyvää se leipä silti on :P

      Poista
    3. Anonyymi22.10.13

      Leipä säilyy jääkaapissa paremmin. :) Me käydään kanssa kerran viikossa kaupassa ja H käy tekemässä sitten täydennystä esim. maito :D Mä teen sitten ruuat, samalla tyylillä kuin Antti eli vaan kokeilemalla ja soveltamalla ja aina on hyvää!

      Cirneklia

      Poista
    4. Anonyymi22.10.13

      Omena ja leipä säilyvät kylläkin paremmin jääkaapissa ja pidempään.

      Kanaliemikuutio ei välttämättä kyllä jääkaappiin kuulu, mutta säilyttäköön kukin sitä missä haluaa :D

      AIka vähän kasviksia teillä jääkaapissa.. :D

      Poista
    5. Ei se kanaliemi varmaan miksikään muutu vaikka se tuol on, voin mä sen tonne kaappiinki laittaa :D
      Nyt on joo aikä vähän. Puolikas kurkku, perunoita, pari porkkanaa ja takana tomaatteja.

      Poista
    6. Leipää ja omenoita voi pitää jääkaapissa, säilyvät pidempään jos ei tule seuraavan kolmen päivän aikana kaikkea syötyä d: Mutta juu nuo kanaliemikuutiot säilyis kyllä huoneenlämmössäkin, siinä olet ihan oikeassa :))
      Meiltä ei muuta löytyisi kun juusto, öljy, voi, maito ja perunat..:DD Ei mitään ylimääräistä mitä vois napsia kunnonruokien välillä.. muuten lipsuu heti..

      Poista
    7. Anonyymi22.10.13

      Meillä suurin osa hedelmistä on jääkaapissa, koska ne on kylmänä parempia,s ekä säilyy pidempään. Ainoastaan banaanit on pöydällä, koska ne tummuu kylmää saadessaan.
      Kasvis ja lihaliemikuutiot täälläkin säilytetään jääkaapissa.

      Leivät meillä leipälaatikossa, sillä yksi leipuri ystäväni kertoi leipien menettävän jotain kosteutta jääkaapissa...

      Poista
    8. Anonyymi23.10.13

      Lähestulkoon kaikki vihannekset ja hedelmät pitäisi säilyttää viileässä, koska säilyvät parempina pidempään. Poislukien tomaatit, kurkut, basilika ja banaani.

      Poista
  3. Me hoidetaan puoliks molemmat, mutto mä silloin jos T on töissä. :) Olis kiva tehdä itsekkin tämä, mutta ollaan nyt mun porukoilla niin pitkään että en viitsi nyt kuitenkaan heidän jääkaappiaan alkaa kuvaamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meil on silleen et Antti hoitaa ruuan, kaupassakäynnin ja mä sit hoidan muut kotityöt :) Tee sit ku palaatte kotiin x)

      Poista
  4. En oikeen tajua mitä ihimiset tullee tänne arvostelemaan mitä sää säilytät jääkaapissa. :DD Omenat on munki mielestä parempia kylmästä otettuna! Ja jossakin ohjeessa lukikin, että säilytä omenat kylmässä ovat parempia ja tomaatit huoneenlämmössä, koska se taasen on parempaa huoneenlämmössä säilytettynä. Ja säilytetäänhän omenat muutenkin kellareissa jos pidempään haluaa säilyttää, eli toisinsanoen viilessä! Ja kaupassakin hevivarasto on +10 asteinen, jossa on kaikki vihannekset ja hedelmät! :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi22.10.13

    Meillä ammattikoulussa kokkialalla pidettiin kaikkii hedelmiä sun muita jääkaapis, paitsi leipää. kanaliemi jne kuutiotki oli jääkaapis niist tuli jotenki parempii jos oli jääkaapis ja oon nähny tosi mones jääkaapis liemikuutiot siel ylhääl :D ite pidän hedelmiä jääkaapis ku on parempii kylminä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin kans sen alan :) tai siis olin tarjoilia mut kuitenki ja joo oon kans nähny monella noit kanaliemikuutioita jääkaapissa siel ylhäällä! :)

      Poista
  6. Anonyymi22.10.13

    Ja noita säilyke purkkeja ei ainakaan tarttis säylyttää jääkaapissa, vai onko ne avattuja? Mulla on kaikki liemikuutiot jääkaapissa :) se on vain totuttu tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotku on avattuja, mut ei kaikki, mut Antti on laittanu :D Jep!

      Poista
    2. Anonyymi22.10.13

      Joo täysinäiset säilykepurkit kuuluu/voi säilyttää huoneenlämmössä (lue purkin kyljessä) ja siis ette kai anna sen ruuan olla siellä avatussa purkissa säilytyksessä? Etkö tiiä et se on myrkyllistä...?

      Poista
    3. Siis ei noi säilykepurkit oo ees auki, turhaan huolehditte xD Toi oliivipurkki ja punajuuripurkki on avattuja, mut ne ei ookkaan säilykepurkkeja :D

      Poista
  7. Mä yleensä päätän mitä meillä syödään ja teen aika usein ruuatkin :) Teen Jasperille vielä yleensä erikseen, koska tykkään tehdä mulle ja Jerelle mausteisia ruokia ja Jasper ei niistä välittäis. Jere tekee aina kaikki liharuuat missä pitää leikata sitä lihaa, en osaa tehä pihvejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti tekee kans aina mulle ja sille mausteisempaa ku Lukakselle :) Lukas syö melkein aina samaa ku me, mut ei niin mausteista :P

      Poista
  8. Anonyymi22.10.13

    Meillä on 3kk ikäinen vauva. Tehdään nyt silleen, että mies tekee kerran viikossa isommat ostokset autolla (tai sit ollaan mekin mukana) ja mä käyn vaunujen kanssa lähikaupassa pienemmillä ostoksilla. Yks hyvä vinkki muuten on kirjoittaa aina ostoslistaan heti, kun joku tuote loppuu! :) Meillä on yleensä aina tietyt perustuotteet kotona ja sit kun joku loppuu, ni heti laitetaan listaan. Helpottaa kaupassakäymistä kummasti, kun tietää tasan tarkkaan mitä tarvitsee ostaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi22.10.13

      Ton oon kans huomannut, et aina kannattaa olla joku lista, johon kirjoittaa puutteita. Leipoessakin viimeks loppu sokeri, niin sen kirjoitin listaan heti. Koska jos kauppalistaa tekemällä tekee ennen kauppaan menoa, niin ei tollaista sokerin puutettakaan välttämättä muista.

      Poista
    2. Mä teen just aina ku käyn yksin kaupas niin listan siks ku muuten en muista mitä kaikkee piti ostaa. Antti taas ei tee koskaan listaa ja se muistaa kyl ihmeen hyvin melkein aina kaiken :)

      Poista
  9. Anonyymi22.10.13

    Teillä ei varmaan kauheesti tehdä kunnon ruokaa kun kaappi on täys eineksii ja säilykkeitä, :o Aika järkyttävä jääkaapin sisältä ku kuitenki perhe missä on lapsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitko tota tekstii? Kerro mulle mikä on kunnon ruokaa? Antti tekee aina hyviä ja monipuolisia ruokia. Just nyt tekee riisii, tonnikalaa, raejuustoa ja salaattia. Huomenna tekee lasagnea jne..

      Poista
    2. Oivoivoivoi... Oikeesti ärsyttää välillä lukea näitä kommentteja :D

      Poista
    3. Anonyymi22.10.13

      Onhan tuolla laatikko täynnä mm.perunaa ja porkkanaa? Pienellä lisällä niistä saa jo mm.keiton tai liuskalaatikon? Se, että taloudessa asuu lapsi, ei tarkoita kai sitä, että jääkaapissa ei saa olla enää valmisruokia tai säilykkeitä, vaan kaiken pitäisi olla tuoretta ja luomua? Eikä kai lapsen ruoilla tarvitse koko jääkaappia täyttää?

      Järjen käyttö vois olla sallittua joskus.

      Poista
    4. Voi ei! Nyt täytynee heittää meidän pakastepizzat ja säilykkeet roskiin kun meidän perheessä asuu lapsi :( :D

      Poista
  10. Anonyymi22.10.13

    Ei herranjumala mitä väliä jos joku säilyttää leipää tai liemikuutioita jääkaapissa?! :D ihme asioista tullaan valittamaan ja mollaamaan.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi22.10.13

    Voi mitä nää jotku huutelee toisten tavoista säilyttää ruokaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi22.10.13

      Noh toisaalta kannattaako ottaa kaikesta nokkiin jos joku nyt tällaisessa jääkaappipostauksessa tulee sanomaan että esim avaamattomat säilyketölkit ei "kuulu" jääkaappiin.... Niinkun ne ei oikeesti kuulukkaan. Tuskin tää nyt on ihan kriittinen aihe loukkaantua jos esittelee jääkaappinsa yleisölle :) ei kannata kaikkea ottaa niin vakavasti ja kaikki kommentit ei tarvitse olla "oi ihana jääkaapin sisältö teillä ..mahtavaa ruokaa" ..sen sijaan oon kyllä sitä mieltä että ihan hyvää ja normaalia ruokaa syötte lapsiperheeksi..!

      Poista
    2. Anonyymi22.10.13

      Mun mielestä on vain hyvä, että tuonne ei ole turhaa lavastettu mitään, vaan jääkaappi varmasti on juuri sellainen, mikä se on.
      Se, että kuuluuko joidenkin mielestä joku juttu jääkaappiin vai ei, on jokaisen oma asia. Kai siellä voi säilöä vaikka likaisia alushousujaan jos haluaa.

      JOS kritisoidaan sitä, että lapsiperheellä on eineksiä jääkaapissa, on se mun mielestä turhaa arvostelua. Ruokapostauksia on tullut luettua ja ruoat on aina olleet hyviä ja kaikin puolin kaikkea muuta, kuin eineksiä. Vaikka talossa on lapsi, niin ei ruoan tarvitse olla luomua ja kaiken sitä tuoreinta.

      Poista
    3. Anonyymi22.10.13

      Ja siis, ainahan sitä voi kummastella, miksi on kaksi samaa jogurttia auki tai miksi on kaksi kevyt maitoa auki. Miksi leivät ja omenat on kaapissa, miksi ja miksi.....

      Poista
  12. Ihania tällaiset kotipostaukset! Muumi kortit koristaa myös mun jääkaapin ovea. Liityin sun lukijaks, liitythän säkin mun :)

    VastaaPoista
  13. Meilläkin liemikuutiot on jääkaapissa sen vuoksi, että niiden sisältämä rasva härskiintyy pikkuhiljaa huoneenlämmössä. Toki jos käyttää koko paketin suht nopsaan, niin ei varmaan ole ongelmaa, mutta meillä ne kestää pienen ikuisuuden, niin ehtii mennä huonoksi jos ei ole jääkaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti meil noi menee :D

      Poista
  14. Siis mitäh, pitääkö joku muka omenaa huoneenlämmössä? Hyi! Hedelmät maistuu niiiin paljon paremmille kylminä! Ei tulis pieneen mieleenkään syödä lämpimiä hedelmiä :D Ja olin kans just kommentoimassa, että on vähän outoja noi säilykepurkit tuolla jääkaapissa, mutta täältähän löytyy kunnon keskustelut kaikesta mitä kuuluu, ja mitä ei kuulu, säilyttää jääkaapissa!

    Asiasta kukkaruukkuun.. Meillä toi mies on ihan käsi keittiössä, joten mä kokkaan ja enimmäkseen käyn myös kaupassa :) Mutta ei mua haittaa, koska tykkään tosi paljon kokkaamisesta.

    VastaaPoista
  15. en tiiä miks tuli nyt mieleen mutta muistan kun silloin kun olit raskaana niin kirjottelit kuinka kana haisee hielle kun sitä paistaa :D ja oikeesti mulla on sama!! :D siis en oo todellakaan raskaana ja tää on ollu jo kauan. välillä ihan säikähdän jos jonkun ihmisen kanssa paistetaan kanaa ja yhtäkkii alkaa haiseen hiki ihan sikana ja pelkään että ite haisen ihan hielle :D tai sit että se toinen haistaa sen myös ja luulee että mä haisen... vaikka se kana hikoo!! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! :DD Mä repesin ku luin sun komman ja aloin miettiin sitä kanahikee :DD Se oli kauhee hyii haju ja enää en sitä haista! :( Onkohan se joku hormooni juttu? xO

      Poista