14.11.2013

Kiinteytys

Olen aina rakastanut liikuntaa ja nyt mä päätin taas alkaa treenaamaan. Takana mulla on yhdeksän vuotta fudista. Myös muutamia jumppia on tullut kokeiltua vuosien varrella. Yläasteella otin valinnaiseksi liikkaa, liikkaa ja liikkaa. Olin sellaisessa ryhmässäkin, jossa oli kolme tyttöä ja noin 30 poikaa. Lukiossa suoritin kaikki liikkakurssit, arvosanalla 10. Nyt en harrasta enää siihen entiseen himoliikkujaan nähden yhtään mitään liikuntaa, mutta olen silti aika timmissä kunnossa. Kiitos vaan geenien! Kannan päivisin 10 kilon Lukasta ja teen sentään vaunulenkkejä, mutta usein se vaunulenkkikin tuppaa olemaan todella lyhyt, kauppaan ja takaisin lenkki. Jos multa kysyttäisiin mitä liikuntaa harrastan niin voisin ihan hyvin vastata, että en mitään.

Mutta nyt siihen tuli muutos! Ajattelin rennolla otteella alkaa tekemään kahvakuulaliikkeitä, kyykkyjä ja vatsalihasliike harjoituksia. Teen liikkeitä 4-5 kertaa viikossa ihan kevyesti. Haluaisin olla vähän lihaksikkaampi ja ehkä omistaa kesään mennessä pienen pyykkilautavatsan. Viimeksi olen tehnyt kahvakuulalla silloin kun olin raskaana ja viimeksi olen tehnyt vatsalihaksia silloin kun sairastin anoreksiaa, mutta silloin se oli tyhmä pään pakkomielle.

Tykkään syödä suht terveellisesti ja välillä herkutellen. Mun mielestä herkkulakot on ihan tyhmiä. Pitää vaikka mieluummin kerran viikossa karkkipäivän ja muistaa syödä kaikkea kohtuudella niin hyvä tulee! Ruokavaliota en aio muokkaa tän treenaamisen takia ainakaan paljoa. Jos mä haluan oikeasti, että mun reidet, pakarat, hauikset kiinteytyy ja sixpack tulisi esiin. Eli jos mä haluan jotain tuloksia niin mun pitäisi kyllä syödä hiilareita vähän vähemmän kuin nyt. Oon oikeasti hirveä leipähiiri! Täytyisi siis vähän hillitä tätä tumman leivän syömistä, suosia hyviä rasvoja, syödä paljon proteiinipitoisia ruokia, kasviksia, marjoja, hedelmiä, lihoja, kanoja ja kaloja.

Jos joku jo miettii niin tämä mun pieni kehon kiinteytys ei todellakaan ole lähdössä käsistä samanlailla kuin laihduttamisen kanssa kävi. Se on vain terveydelle hyväksi jos harrastaa jotain liikuntaa! Tekisi mieli myös alkaa taas juoksemaan juoksulenkkejä. Mutta ennen kuin sammutan koneen on mun vielä pakko syödä pari ruisleipää :D





19 kommenttia:

  1. Sun mahasta ei vois ikinä kertoa, että olet ollut raskaana :) Miten sun iho on pysynyt niin hyvänä ja kiinteänä? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ostin raskaana sellaista rasvaa joka ehkäisee raskausarvilta, vatsa säästyi arvilta, mut rintoihin ja reisiin tuli arpia. Must tuntuu et siihen vaikuttaa geenit ja se et miten nopee iho venyy.

      Poista
  2. Anonyymi14.11.13

    Hyvä Heli! Ja ennen kuin (muut) anot tulevat tänne varoittelemaan anoreksiasta ja kauhistelemaan, miten hoikka olet jo nyt, muistetaanhan että liikunta on paaaaljon muute kuin vain kilojen tai senttien karistamista. Itse ainakin saan siitä valtavasti energiaa sekä hyvän olon fyysisesti ja henkisesti. Suosittelen jokaiselle kokoon katsomatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi14.11.13

      just näin!

      Poista
    2. niinpä.. harrastaahan hoikat ei anoreksiaa sairastaneetkin liikuntaa :) kumpa mäki joskus jaksasin kiinnostua enempi liikunnasta :D

      Poista
  3. Eihän sulla ees oo mistä kiinteyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihaksia enemmän esiin! Anoreksia surkasti mun lihaksia :( Mul on aika löysät reidet ja lättäpeppu vois olla myös pöyreempi.. xD

      Poista
  4. Tästä tuli itsellekin heti motivaatiota! Ihanaa, että suhtaudut tähän niin terveesti ja maalaisjärjellä :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi14.11.13

    Kannattaa pitää mielessä, että jos lihaksia haluaa kasvattaa niin energian saannin pitäisi myös kasvaa. Eli ennemminkin saisit hieman syödä lisää, jos liikunnan määrää kasvatat. :)

    VastaaPoista
  6. Voi, kyllä ärsyttää katsoa tota sun masua! Täällä yksi yrittää kovasti kiinteyttää raskauden runtelemaa mahaa, kiinteytyksen jälkeen olisi kiva saada vähän niitä lihaksia esiin. Tosin tyytyisin kyllä pelkkään pyykkilautaankin. Kun sais vaan tän löysän pois! Tsempit sulle! Liikuntaa ja riittävästi hyvälaatuista ruokaa niin varmasti hyvä tulee :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi14.11.13

    Ei sul oo mtn mitä tarttis kiinteyttää, oot jo nyt niin timmis kunnos!:D mut jos lihasta haluat lisää niin treeniä & massakuurille! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen ihan rennosti vaan :) Ei varmaan ees tuu mitään tuloksii :D Söin just karkkii ja 5 riisipiirakkaa xDDD

      Poista
  8. wou kun sulla on kiintee kroppa, kunpa joskus tollasen vatsan saisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukeen sun blogia ja sanon sulle kans WOU! Oot tehny ison työn, saat olla ylpee itsestäs ja näytät tosi hyvältä! :)

      Poista
  9. Anonyymi14.11.13

    Älä puhu kiinteytymisestä ainakaan vatsan kohdalla, löysää sieltä ei löydy. Toki liikunta ja salilla käynti kannattaa, saat vähän lihaksia. Mutta muista, että paino nousee samalla, koska lihas painaa enemmän kuin "läski". Muista myös energiansaanti, joka automaattisesti kasvaa liikkuessa, kuten täällä jo todettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsaan olis kiva saada lihaksii näkyviin! Tässä yksi esimerkki kuva: http://weheartit.com/entry/33340079
      Jepu tiiän! :) Ei sil painolla oo mitään välii, peili kertoo enemmän kuin tuhat vaakaa xD

      Poista
  10. Itse oon kans vähän löysäilly ton liikunnan suhteen, mutta jumppaohjelmasta oon pitänyt kiinni jo monta kuukautta, siitä on tullut jo niin rutiinia :) Enempi täytys varmaan lenkkeillä että vahvistuu luut ja kunto kestää paremmin! :P

    VastaaPoista