8.12.2013

Tuntuu talvelta!

Nyt se lumi tuli tänne meillekin ja aloin oikein innolla odottamaan joulua! Koko ajan on tuntunut syksyltä, mutta nyt vasta ekaa kertaa tosissaan talvelta. Ihanaa, vaikka rakastankin eniten kesää (Olisi kuitenkin reilua kesää kohtaan
jos sen lämpö saisi kestää hieman kauemmin.)
niin on silti parasta asua Suomessa, koska täällä kaikki vuodenajat erottuvat toisistaan. Jipii! Tuntuu vihdoin talvelta ja tän tunteen sai aikaan tietenkin kaunis valkean valoisa lumi!

Lakkasin myös jouluiset kynnet. Kiitti Äiti kynsilakoista ♥
Yritin tehdä kynsien marmoroinnin, muttei noista nyt tullutkaan niin nättejä kuin kuvittelin. 
Olisi pitänyt olla valkoista lakkaa mukana. Voisin tehtä tulevaisuudessa postauksen marmoroinnista? 
Toi oli vasta mun eka kerta, joten haluan vielä yrittää ja oppia lisää tuota tekniikkaa.
Tunsin myös kipua: Itsenäisyyspäivänä perjantai-iltana olin Lukaksen kanssa suihkussa. Pesin hiukset ja laitoin shampoo purkin takaisin paikoilleen korkealle hyllylle. Samalla se purnukka osui Antin suihkusaippuaan, joka oli jäänyt liian reunalle. Suihkusaippua tippui alas mun oikean jalan jalkapöydän hermokohtaan. ''Aii, ****'*!'' Mä huusin ja kovaa. Se oli semmoinen Rexona purkki, joka putosi 
suoraan terävä kulma edellä. Putosi vielä verisuonenkin päälle. Se sattui enemmän kun synnytys, koska siinä en edes äännähtänyt. Onneksi pikku Lukakselle ei sattunut mitään, mutta kyllä se vähän ihmetteli mitä äiti oikein itkeskeli. Tää kipu oli särkyä pohkeissa asti ja varpaissa pistelyä. Mä katselin linnanjuhlia ja makoilin pakastimen jäinen mansikka-pussi jalan päällä. Ihan normaalisti en pysty vieläkään astumaan ja varpaiden liikuttaminen tuntuu kankealta. Onko jollekin teistä joskus tapahtunut noin?

Eilen illalla oltiin Antin porukoilla:

Antti olisi varmaan halunnut kuvaan, mutta mä halusin kuvata herkkuja.
Sanoin Antille: ''Ota musta kuva.''
Antti otti mustan kuvan -.-
Anoppi taas sanoi, että olen kuin morsian tuossa uudessa paidassa xDD





16 kommenttia:

  1. Heiii ihana toi Lukaksen muumipaita! Mistä oot löytänyt? Liam on ihan muumifani, ja haluisin ostaa sille muumipaidan, mut kaikki on vaan bodeja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) En tiiä ku Antin äiti on ostanu tän :/ Lukaski tykkää muumeista. Oltii yks päivä sit Hyvinkään BR-lelussa ja näytin Lukakselle muumi pehmolelua ja kysyin mikä tää on? Lukas heti vastas: ''Miimi!'' :DD

      Poista
    2. Anonyymi8.12.13

      Hihi, meidän herra 1v sanoo myymi tai mamma :D herra 2v sanoo muumi, mummi tai mamma :D Muumimamma on meidän 2-vuotiaan suosikki, pienemmän jäbän suosikki on Pikku Myy :D

      Poista
  2. Anonyymi8.12.13

    mun on tosi pitkää pitäny jo kirjottaa ja kiittää sua tästä ihanasta blogista:) aluks aattelin, että en varmasti jaksa alkaa seuraan jotain blogeja koska mikään vaan ei näyttänyt kiinnostavalta. kaikki tyyliblogit vaikuttivat samanlaisilta eikä mitään mielenkiintoista muutakaan löytynyt. vuosi sitten mua alko kiinnostaan kauheesti anoreksia, ja googlailin anoreksia hakusanalla blogeja. luin pari päivää muita blogeja, mutta innostus niihin loppui heti. onneks löysin sen avulla tän blogin! en ikinä ois uskonu, että alan lukemaan mitään blogia, kunnes jäin tähän sun blogiin ihan koukkuun! joka päivä odottelen, että sais taas kuulla jotain:) kirjotat kivalla tavalla, kuvia on paljon ja erilaisia aiheita! vaikutat niin ihanalta äidiltä ja sulla on ihana perhe:) oon tykänny jokaisesta sun postauksesta. toivottavasti jatkat vielä pitkään kirjoittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kommentti, kiitos kiitos!! :) <3

      Poista
  3. Anonyymi8.12.13

    hahha ootte ihanii! <3 kaikki te :))

    VastaaPoista
  4. Anonyymi8.12.13

    Ootko varma että sulle ei tullu pientä hius murtumaa? Ite ainakin joskus sain hius murtuman jalkapöytään kun juomapullo tipahti siihen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ollakki tullu? :/ En tiiä, äsken oltii ulkona, nii nyt särkee ja ku liikutan varpaita niin ne on jotenki hitaat eikä liiku normaalisti D: Au au juomapullo, kävitkö lääkäris sillon? Mä en jaksais mennä :D

      Poista
  5. Heips! Sait uuden lukijan =) Mukavan oloinen blogi ja hienot kuvat, me like! Tervetuloa meitä seuraamaan tutipuu2012.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja tervetuloa! Kiitos ::) Mä aina välillä luenkin sun blogia :)

      Poista
  6. Kauniita talvisia kuvia! Olet tosi söpö noissa piparin syönti kuvissa:)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9.12.13

    Ihanat hiukset ilman suoristusrautaa <3

    VastaaPoista
  8. Ei kynsipostauksia, niitä tuntuu kokoajan jokablogissa olevan, enemmän tykkään sun blogista kun ei höpötellä kynsistä, niin mukavaa lukea teidän arjesta sun muusta. ELI ei kiitos kynsijuttuja, ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi9.12.13

      Mä taas haluaisin kuulla siitä marmoroinnista :D
      Musta heli osaa kirjottaa kivasti eri aiheista, tässäkin oli ripoteltu toi kynsijuttu tonne joukkoon :)

      Poista