30.12.2013

Viimeiset kuulumiset

Pelästyitkö jo? En ole lopettamassa blogin kirjoittamista vaan 
tulin vain kirjoittamaan vuoden 2013 viimeisen kuulumis postauksen!

Mitä me ollaan sitten viime päivinä tehty? Eilen päivällä Antin porukat kävivät meillä kylässä

ja toivat mukanaan Fisher Price, Wheelies parkkitalon. Mä kokosin sen innokkaasti kasaan ja Antti
ihmetteli lopuksi miksi ohjeet olivat vieläkin laatikon sisällä. Vastasin: ''En mä mitään ohjeita tarvii, näinhän mä tosta paketin kyljestäkin mihin jokainen osa kuului!'' (Okei, pakko myöntää, etten älynnyt laittaa ruuveja paikoilleen.) 
Blogin fb-sivulle pistinkin jo eilen videon parkkitalosta. Lukas tykkää siitä tosi paljon ja kun Antti laittoi 
vielä paristot (ja ruuvit) niin oli poika onnessaan! Tanssi samaa tahtia kun autot laskivat mäkeä alas.

Sunnuntaina siis eilen. (Oon ihan sekaisin päivistä!) Tosiaan siis sunnuntai-iltana tehtiin parin tunnin 
vaunulenkki Jonnan ja Lillin kanssa. Käveltiin rauhallista rupatteluvauhtia ja juteltiin tyttöjen salaisia juttuja.
Tänään Sari kävi meillä kylässä.
Pari tuntia vierähti taas nopeasti! Juotiin kahvit, naurettiin ja katseltiin vanhoja valokuvia 
Vanhoista valokuvista tulikin mieleen, että haluaisitteko joskus nähdä postauksia, joihin olisin 
koonnut vanhoja valokuvia yhteen? Esim. postaus, jossa on 2008 vuoden valokuvia jne...
(Peili pitäis putsata.)
(Samis kuvioo.)

Illalla vietiin Antin kanssa Lukas mun porukoille hoitoon ja haettiin Jonna kyytiin. Käytiin kolmistaan Prismassa ja Alkossa ostamassa uudenvuoden juomia. Mä en edes muista, koska olen viimeksi käynyt Alkossa? Varmaan silloin kun odotin vielä Lukasta. Mitä mieltä muuten olette siitä jos lapsi on mukana Alkossa? Mun mielestä siinä ei ole mitään väärää. Itse voisin ihan hyvin mennä Lukas mukana viinakauppaan, mutta mieluummin menen ilman poikaa, koska silloin saan rauhassa miettiä, mitä ostan, eikä tarvitse pelätä, että poika pudottelisi pulloja maahan. En siis näe siinä mitään pahaa jos lasten kanssa siellä käy. Tietenkin jos siellä pyörii viikottain niin ehkä sitten, mutta jos noin pari kertaa parissa vuodessa, niin ei hätää. Mä muistankin hämärästi kun olin pikkutyttönä iskän mukana Alkossa. Iskä onkin kertonut yhdestä reissusta hauskan jutun ja haluan nyt jakaa sen teidän kanssa. Olin silloin 
joku 4-vuotias tytön tylleröinen ja huusin iskälle Alkossa täyttä: ''Isiiii, onks tääl sitä kitara viinaa!!'' Kaikki
asiakkaat olivat alkaneet nauramaan mulle ja iskääkin oli vähän hymyilyttänyt.
Tiedättehän näitä viulun muotoisia liköörejä? En ole kyllä koskaan maistanut (varmaan pahaa)
mutta tietty pikkutyttönä se kiinnosti kun oli niin hauskan mallinen pullo!

Mä ootan aivan innoissani uuttavuotta! En varmaan saa ensi yönä unta! Kaksi vuotta sitten olin paksuna ja vuosi sitten Lukas oli niin pieni etten raaskinut, voinut, pystynyt, uskaltanut olla yötä erossa pojastani, mutta huomenna woo woo woo! En malta odottaa! Jee! Huomenna me ollaan Hyvinkäällä juhlimassa! Otan kyllä järkkärin mukaan ja teen uudestavuodesta erikseen pienen postauksen!
Mun ja Pupen samis hajuvedet, joita me suihkutellaan huomenna.
Puen ylleni tuon HerSecretin mekon, Guessin kaulakorun ja lakkaan ranskalaisen manikyyrin. 
Mitkäköhän korkkarit laitan ja entäs mikä pitkähihainen? Apua! Vaatekriisiä pukkaa!
Mun ja Jonnan huomiset ranne valorenkaat 

Mitäs te teette uutenavuotena ja mitä uudenvuoden lupauksia te meinaatte tehdä?
Mä teen saman minkä joka vuosi, eli en lupaa mitään!

Nyt mun pitää alkaa vähän jo pakkaan ja kynsiä lakkaan.
Huomiseen! Huomenna on siis vielä luvassa yksi mahtava arvonta, joten kannattaa olla hereillä! 




10 kommenttia:

  1. Anonyymi30.12.13

    vooih ihanaa :) tuli joo pelästyttyy mut onneks luin sit viel loppuu :D ni huh tuli sellane helpotuksen tunne :) mun uusi vuosi menee kipeenä, agniinassa :( tuntuu et oon aina kipee ku haluais mennä johki ulos just viettää iltaa ja bilettää mut argh :D nooh ehkä sitten vuoden pääst jos ei olisi kipeeenä.. oon jotenki aina onnistunu olee uutena vuotena kipeenä, neljäs kerta jo -.- mutta juu pitäkää mukavaa! <3 ja hyvä vaateyhdistelmä :) etköhän sä jotain vielä löydä, on nii kaunis vartaloki ni kaikki istuu päälle !!! :) yllätät Antin ;) Lukakselle terkkuja !! :)) mukavalta anonyymi lukijaltasi^^ mukavaa loppuiltaaa :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi30.12.13

    Nyt kantsii vielä bilettää uuttavuotta mutta sitten kun Lukas on isompi niin UV aatto on varmasti kiva viettää pojankin kanssa...ampua raketteja jne :-)

    VastaaPoista
  3. oijjoi, kuulostaa kivalle.:) Me ollaan uusvuos ihan kotosalla vain, masuvauvan ja Nemppulin kanssa. :D Ehkä mäkin vielä joskus pääsen juhlimaan uuttavuotta xD

    VastaaPoista
  4. Mä en oo kehdannu käydä Jasperin kanssa Alkossa enkä koskaan osta neljää olutta enempää sen läsnäollessa :D Mä en tiedä mistä se johtuu! :D Jotenkin sit pelkää kai et joku kattoo pahalla tms. tai sit ei vaan halua etä Jasper näkee alkoholia ku se tietää jo nyt minkä näkönen on kaljatölkki, koska se oppi sen "isin saunaoluesta"... :D

    VastaaPoista
  5. Mä en kehtais mennä Vilin kanssa Alkoon, eikä me osteta muutenkaan alkoholijuomia yleensä jos Vili on mukana (paitsi tänään ostettiin parit siiderit ja skumppa tölkki uudeksi vuodeksi). :D En tiedä mikä siinä on mutta en vaan kehtais lasta ottaa mukaan alkoholi-ostoksille.
    Me ollaan tää uus vuos perheen kesken ja mennään anopin ja appiukon luokse ampumaan raketteja ja kotona sitten juodaan siiderit ja skumppa ja katsellaan parvekkeelta kaupungin ilotulitusta kun Vili nukkuu. :D
    Mäkään en varmaan lupaa mitään, ei ole mitään luvattavaa. : D
    Hyvää uutta vuotta Heli! <3 Sulla on ihanin blogi mitä tiedän! <3

    VastaaPoista
  6. Ihanaa uutta vuotta.nauttikaa urakalla :)))

    VastaaPoista
  7. Anonyymi31.12.13

    Toinen vuosi prinsessan<3 kanssa kotona. parasta katsoa hänen riemuaan kun raketteja ammutaan. ja tietysti vähäsen nerkutellaan. mukavaa iltaa teille!

    TErv.Nenna

    VastaaPoista
  8. Me mennään mun porukoille kunhan avomies tulee kotiin ja neiti on herännyt päikkäreiltä. Tullaan hyvissä ajoin sitten kotiin niin neiti pääsee nukkumaan eikä mee rytmi sekasin. Kotona sitten ois tarkotus kahtoo elokuvaa ja herkutella sipseillä ja dipillä! Tosin ehkä ois pitänyt jättää nekin sinne kauppaan, mutta ens vuonna voi sitten syyä vähemmän sipsejä. :D Ja huomenna sitten syyään nakkeja ja peruna- sekä italiansalaattia. Tänään ei ehditä niin huomenna sitten. :) On myös mahollista, että syötäs niitä jo tänä iltana, mutta ehkä ne sipsit vie voiton. Jää nähtäväks. :)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi2.1.14

    surullista että ette halua viettää lukaksen kanssa uutta vuotta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveän surullista! :D

      Poista