28.1.2014

Kullanrapeat kalafileet

Päästiin tekemään maukas yhteistyö Blogiringin kautta. Tässä kampanjassa on mukana 12 Blogiringin blogia. Bloggaajat saavat Finduksen tuotteita testattavaksi ja tekevät postauksen sovitulla teemalla. Mä sain
kunnian olla heti ekalla viikolla postaamassa ja me saatiin tutustua Finduksen Kullanrapeisiin kalafileisiin. Tää oli muuten taas vähän hauska sattuma kun juuri pari päivää ennen Blogiringin sähköpostiviestiä syötiin Kullanrapeita kaloja. Vaikka nämä olivatkin ennestään meidän perheelle tuttuja niin tietenkin lähdin mukaan tähän
kampanjaan. Nää Finduksen kalat on vaan niin hyviä, terveellisiä ja todella nopeita valmistaa!
Kullanrapeille kaloille on myönnetty sydänmerkki, joka kertoo niiden olevan parempi valinta rasvan ja suolan kannalta omassa tuoteryhmässään. Findus kalatiskin antimet on kalastettu vastuullisesti ja useat kaloista on merkitty MSC-sertifikaatillaFinduksen kaloista voit valmistaa samoja herkullisia kalaruokia arkeen ja juhlaan, kuin tavallisen kalatiskin kaloistakin. Pakastettu kala on tuoretta: se on pakastettu heti vastapyydettynä.
Helppo paistaa pannulla tai valmistaa vaikka uunissa.
Kullanrapeaa kalafilettä, perunaa, kermaviilikastiketta, babyporkkanoita ja parsakaalia!
Lukas ja äiti tykkää!

Muistattehan, että kalaa kannattaa syödä ainakin kaksi kertaa viikossa!

Onko Finduksen kalatiskin kalat teille ennestään jo tuttuja?


Yhteistyössä Findus

35 kommenttia:

  1. Noi on tosi hyviä! Nyt alko tekee noita mieli, nam! :D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi28.1.14

    Tätä on pakko koittaa tänään! Just mietin et uskaltaisinko koittaa noita pakaste kaloja ku muistan miten nää tälläset fileet oli kouluaikoina niin sika hyviä mut en viittis alusta asti itse valmistaa:) jättikiitos vinkistä! Teitkö itse ton kermaviilikastikkeen? Onko siihen jonkilaista reseptiä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Koita :P Nam! Muistan ku koulussa oli niit semmossii pienii eri muotoisia kaloja.. Ankkuri, tähti.. :D Sit oli sitruunanmakuista turskaleikettä!! :D Koulussa oli kyl hyvii ne kalaruoat :) En tehny ite :D Ostettiin valmis kermaviili ja lisäsin siihen sitruunaista kalamaustetta :)

      Poista
    2. Anonyymi28.1.14

      Noita samoi on sitruunanmakusina turskaleikkeinäki.. ne on NIIN hyviä! Mä teen aina niitte kanssa muussia, ja sit kermaviilikastiketta, mut laitan siihe tilliä sitte vähä suolaa ja ihan pikkusen sokeria ni se on ihan ku koulun ruoka sillon joskus! Ylihuomenna meilläkin on noita. :D

      Poista
  3. Empä ookkaa enne maistanu! Ei tuu hirveenä syötyä pakkasesta kalaa. Onko tää parempia, ku esim. kalapuikot? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta seuraavalla kauppareissulla :) On kyl reilusti parempia ku kalapuikot! :P Me ei syödä oikein koskaan kalapuikkoja xD

      Poista
  4. Noi on hyviä, sit kans sellaset sitruunakalaleikkeet ja yrttikastikkeella olevat leikkeet! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Nomnom :P Meil on ollu joskus tota finduksen sitruunaleikettä ja seuraavaks pitää sit maistaa tota yrttikastiketta :)

      Poista
  5. Noi on kyllä hyviä, putääki ostaa ja tehä! :) mä oon vasta sylvesterin raskausaikana oppinu syömään kalaa, ennen en voinu sietää sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee, tee! :) Miten oot voinu olla tykkäämättä kalasta? :D Mut hassuu toi et yhtäkkii tottuu johonki makuun ja sit se onki hyvää :) Kala on ehkä parempaa ku kana ja lihat! :)

      Poista
    2. Ostettii tänää! :) Mä pakotin itteni oppii syömään. Mä oon ollu tosi nirso monta vuotta, en syöny juuri mitään. Mut nyt mä oon pakottanu itteni syömään niitä ruokia mistä en oo niin välittäny ja esim kalasta mä tykkään nyt oikeesti, meni siihen yks kokonainen kesä ku syötiin TOSI usein, mut nyt se on nam ♡

      Poista
  6. Mä en oo ikinä syönyt pakastekalaa, en edes kalapuikkoja! :D Mut noi näyttää niiiin hyviltä, että on ehkä pakko maistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks teil ollu ees koulussa kalaa? Vai etkö vaan ottanu sitä sillon ku oli? :) Käy ostaan ja kerro oliko hyvää :)

      Poista
    2. En oo syönyt koulussakaan ikinä kalaa. :D Mä olin pienenä allerginen kalalle ja nyt vuoden sisään oon alkanut maistella, mut ei tuu enää mitään oireita onneks, kala on niin hyvää! Me ostetaan huomenna noita :)

      Poista
  7. Voi nam! :) Ensviikolla mun vuoro tehä tää findus postaus, voi apua mitähän siitä tulee xD Nyt tekee mieli niin paljon noita kalapaloja ja perunamuussia. nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam!! :P Ootan jo sun ja Nean postausta!! :) Perunamuussi olis ollu tos oikeesti parempaa ku perunapallot :DD

      Poista
  8. Mä tykkään noista ihan sikana ja itseasiassa tein tismalleen saman aterian ku tässä on :DD perunaa, kalaa, babyporkkanoita ja kermaviilikastiketta. täytyy nopeesti kehitellä uus! Mut siis noi on niiiiin hyviä et voisin syödä noita joka päivä, nomnom <3

    VastaaPoista
  9. Anonyymi28.1.14

    Mitä laitat tuohon kermaviilikastikkeeseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin siihen sitruunaista kalamaustetta :P

      Poista
  10. Just too cute <3 Ihana tuo ruokakaveirisi ^_^

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  11. Oon joskus maistanu, mutta siitä on nyt aikaa. Muistaakseni olivat hyviä. Pitäskin ostaa noita nyt uudestaan. Kalaa tulee syötyä liian vähän. Meillä, kun avomies ei syö kalaa niin hankalaa aina sitten keksiä, kun pitäs tehä kaks ruokaa. :/

    Ootte kyllä niin sulosia Lukaksen kanssa! :)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi28.1.14

    tuore lohi on parempaa ja terveellisempää kuin pakastettu ja friteerattu sei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonko sanonu ettei olis? :D

      Poista
  13. Anonyymi28.1.14

    Hei nyt muistan kommentoida tän kun on ruoka-aiheinen postaus! Mutta kävikö Antti ehkä pari viikkoa takaperin Hyvinkään mäkkärin autokaistalla?:D Jäi häiritsee kun näytti niin tutulta ja vasta myöhemmin tajusin että hei, se oli varmaan Antti! Toivottavasti en vaikuttanut oudolta siinä luukulla kun yritin kattoa tarkkaan ja miettiä että kuka hemmetti toi mies on :'DD t.Se Mäkkärin Autokaistalainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin just Antilt ja se sano et kävi! :D

      Poista
  14. Anonyymi29.1.14

    Se että syö kaksi kertaa viikossa kalaa, täytyy syödä rasvaista kalaa rasvahappojen vuoksi (jotka on terveellisiä) ja se ei ole sei eikä turska, vaan lohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi on hyvää :P Mun iskä syö aina lohta ja mäki aina välillä xD

      Poista
  15. Anonyymi29.1.14

    Mä olin jo unohtanut nää!! No teinpä tänään, kiitos muistutuksesta! :D

    VastaaPoista
  16. Hahah mikä sattuma. Aloin lukeen tätä niin syön just vihanneksia; parsakaalia ja babyporkkanoita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Aika hyvä tuuri! :)

      Poista
  17. ei oikeesti jengi puhuu tosissaan jostain mainos kalapuikoista.. tätä tää on kun kaupallisuus alkaa voittaa rakkauden kirjottaa..

    VastaaPoista
  18. "Kullanrapeille kaloille on myönnetty sydänmerkki, joka kertoo niiden olevan parempi valinta rasvan ja suolan kannalta omassa tuoteryhmässään. Findus kalatiskin antimet on kalastettu vastuullisesti ja useat kaloista on merkitty MSC-sertifikaatilla. Finduksen kaloista voit valmistaa samoja herkullisia kalaruokia arkeen ja juhlaan, kuin tavallisen kalatiskin kaloistakin. Pakastettu kala on tuoretta: se on pakastettu heti vastapyydettynä." Ihanko paketin kyljestä bongasit? Toiki mainoslause.. Pakastettu heti vastapyydettynä. . Tuskin sitä enää viikon- parin päästä voi pakkaseen laittaa ja yleisesti onko pakastettu tuoretta?..Hienolta kuullostavaa sanahelinää siis moni asia..Ja mihin tuota terveellisyyttä sitten verrataan..Kala itsessään on toki terveellistä, mutta tämä mihin koko sydänmerkki perustuu tässä tuotteessa on ,että on parempi valinta rasvan ja suolan kannalta omassa tuoteryhmässään...Vain siis omassa ryhmässään..Kalaa itse tuotteessa 56% ..enpä tolla kuitenkaan vielä lähtis leijumaan.. Eines on aina eines.

    VastaaPoista