11.1.2014

Viime päivien kuulumisia

Mitä me ollaan tehty viime päivinä?
Leikitty paljon ja käyty vaunulenkeillä.
Oon tehny myös yhtä videoa. Katsotaan nyt, että onnistuuko se edes. Oon saanu vasta 34% valmiiksi.
Eilen tein Lukakselle hauskan palmupuun. Se söi lautasen hetkessä tyhjäksi. 
Välillä on mukavaa väsäillä pojalle semmosia leipiä, joilla on kasvot xD
Saatiin mun kaverilta Maijulta niiden vanha lipasto. Kivan pieni ja näppärä. Säilytän tuossa nyt järkkäriä, jalustaa, kahvakuulia, käsipainoja ja yhtä meikkipeiliä. Siinä on myös kaikkia Antin tilpehöörejä. Suunnittelin myös, että maalaisin sen! Ehkä mustaksi, koska meillä on melkein kaikki huonekalut mustaa tai sitten valkoiseksi tai ehkäpä pinkiksi! Mitäs mieltä te olette? Kannattaako mun maalata toi ja mikä väri olis kiva?
Viime maaliskuussa kirjoitin: ''Isompana Lukas pääsee linja-autoon ja leijonaan.'' Tästä pääset katsomaan sen postauksen. Nykyään se on aina noissa! :D Välillä pääsee itku kun pitää lähteä jo kotiin.
Sain myös olla parturitäti. Keskiviikko iltana saksin Pupen letin uuteen uskoon. 
Leikkasin nopeasti alta lyhyeksi ja päältä pidemmäksi.
Mun äiti osti Lukakselle kolme uutta kirjaa. Tää Kuka ammui? -kirja me tuotiin kotiin.
Rakas puhelimeni tuli huollosta kotiin pari päivää sitten. Eihän siinä mennyt kuin kolme viikkoa, mutta ihanaa kun voin taas ottaa kuvia missä ja milloin vain! Mä saan myös pitää sen järkkärin, koska Mikko aloitti juuri intin. Jee!
Ostin eilen uuden ripsarin, koska Lukas hävitti mun vanhan. Laitoin tänään tolla ripset ja niistä tuli tosi nätit. 

Tää oli vain tämmöinen nopea tynkäpostaus.  
Seuraavaksi tulee sitten se lupaamani hiuspostaus!





36 kommenttia:

  1. Anonyymi11.1.14

    Mustaksi lipasto!!! :) musta tosin kerää paljon pölyä, mutta jos muut huonekalut ovat mustia niin kannatan ehdottomasti mustaa tai sitten joko valkoista :) hienosti oot Antin hiukset leikannu :) tähtiainesta! hyvää iltapäivää sinne teille kaikille ! pitäkäähän mukava päivä ♥ tosi hyvä idea toi että lautaselle tekee ruuasta jonkun kuvion tai asian ! houkuttaa lasta syömään :) äitini teki aina myös makaronilaatikkoon ketsupilla kaikkia kuvioita niin jopas maistui heti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin viel, musta, valkoinen tai pinkki! :) Kiitos, nopee vaan leikkasin :DD Samoin sinne ♥ Mä tein muuten kans joskus Antille jotain makaroonilaatikkoa ja piirsin ketsupilla siihen keskelle ison sydämen :D Mul oli joskus tääl blogissaki siit kuva!

      Poista
  2. Anonyymi11.1.14

    Mustakin on tosi kiva idea toi että tekee ruoasta jonkun kuvion! Googlaappa esim japanilaisia bento lounaita, äitit laittaa niitä lapsille kouluun ja tarhaan, ja tekee monesti jonkun hienon taideteoksen niistä!! :) Mulla toimi lapsena myös se, että lautasen pohjassa oli kiva kuva, ja kun söi kaiken kuva tuli näkyviin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oon joskus ennenki nähny noit bento lounaita, vähä kivoja x) Mullaki muuten oli lapsena sellassii lautasii, joissa oli pohjassa joku kiva kuva :) Lukaksella on toi autolautanen, mut siitä se ei syö kunnolla, koska haluais vaan ajaa sillä :D

      Poista
  3. Mä tykkään itse hirveesti väreistä ja se pinkki vois tuoda virkistystä sisustukseen jos muuten mööbelit on mustia :) Elikkä täälä kannatetaan pinkkiä! :D Oon kauan lukenut sun blogia ja nyt oon aloittanut myös oman blogin :) olisi kiva jos tulisit käymässä :D .http://papunmatka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meil on tv-taso, sohva, keittiönpöytä, sohvapöytä ja sänky mustia, sit muut matot, tyynyt ja ruukut on vihreitä ja pinkkiä. Pinkki vois olla kiva kyl! :) Mä käyn kurkkaan sun blogii x)

      Poista
  4. Anonyymi11.1.14

    Älä ainakaan pinkiks maalaa :D Ja jos haluut että siitä tulee hyvä, niin lipasto pitää hioa ennen maalausta, muuten maali ei tartu kunnolla ja tulee epätasainen pinta. Ei mikään ihan nopea homma, mutta siinä sulle mukava projekti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä maalaanki! ;) Pinkki on mun lempiväri ja se sopis ku meil on niin paljon kotona pinkkii. Pinkki matto, pinkit kukkaruukut, pinkkejä sohvatyynyjä. Tiiän, et pitää hioo, oon maalanu tuoleja vihreeks ja violetiks pari vuotta sit :)

      Poista
    2. Anonyymi11.1.14

      Nii ja jos se on lastulevyy (miltä se ikävä kyllä näyttää..) ni et voi sitä hioo. Ja jos yrität maalata päälle ni ei tuu mitää. Ikävä kyllä. Eriasia jos se on kokonaa puuta.

      Poista
    3. Anonyymi15.1.14

      Onnistuupas! ^^ Me ainaki viime kesänä hiottiin ja maalattiin yksi lastulevy vitriini, ja siitä tuli hyvä ja on edelleen hyvä :)

      Poista
  5. Anonyymi11.1.14

    Ruma puppe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl vähän myrtsi nois kuvissa :D Mut mun mielestä se on ite ruma ihminen joka toista haukkuu.

      Poista
    2. kyllä ne jotkut jaksaa. anonyymi varmaan itse yksinäinen, katkera ja kateellinen. huoh. :/

      Poista
    3. Anonyymi13.1.14

      Mä just katoin et tosi komee toi sun miehes! Nuo uudet hiukset todella pukevat!

      Poista
  6. Anonyymi11.1.14

    Sulla on aina niin kivoja vaatteita ja osaat yhdistää niitä, aina oot niin nättinä :) Ja ihana Lukas!!

    Onko toi lipasto semmonen vähän kiiltäväpintainen? En tiedä millanen maali siinä sitten pysyis, kannattaa harkita tarkkaan ennen ku maalaa ettei sitten mee rumaksi!

    *ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vaikka olinki vaan löysä villapaita, tukka sekaisin ja farkut jalassa x) Lukas on<3

      On se kyl vähä kiiltävä pintainen :/ Puhuin just Antin kaa et varmaan vasta keväämmällä hiooo ja maalaan sen jossain ulkona.

      Poista
    2. Anonyymi12.1.14

      Eksä lastulevyä tunne? Toihan on ihan selvästi lastulevyy! Niinku joku aikasemmin tuol sano ni et sävoi maalata lastulevyä etkä myöskään hioa. Näkeehän sen tost ulkomuodost ku se on tommone siro et se tuskin on mitää puuta mikä on ainoo mitä pystyy maalaamaan sillee ettei sitä pilaa ja et se maali pysyy.. ; D hei haloo!

      Poista
    3. Oon aika varma et lastulevy pintaisen voi myös hioa ja maalata niille tarkoitetuilla maaleilla :) Hei haloo :D

      Poista
    4. Tikkurilan liikkeissä myydään lastulevyille tarkoitettuja maaleja.

      Poista
    5. Anonyymi12.1.14

      No siinäs sit meet pilaamaan sen. Hyvän näkönen lipasto, ja jos sä sen meet hiomaan ni tiekkö ees minkä näkönen siitä tulee? Ei todellakaan nätti, eikä kestävä! Mitä kiiltävämpi se on ni sitä heikommin se maali pysyy. Olkoon lastulevylle tarkotettuu maalii tai ei. Tohon pinnotteeseen et sitä kyl saa tarttuun. Ja ku vähäki hipaset sitä kalvoo siit santapaperilla ni sieltähän tulee esiin se itse lastulevy, ja sittenhän se vasta onki hieno! mutta omahan on ja tietenkin saat tehä sillä mitä haluat. :)

      Poista
    6. Anonyymi12.1.14

      Ja sitä paitsi ne maalit mitä luultavasti tarkotat on tarkotettu ihan suoraan lastulevylle, eli sille mikä sieltä sun pinnottees alta löytyy.. ja veikkaan kyllä että niin pitkälle et haluu hioa että se pinnote häipyy ja sieltä tulee esiin se ruma epätasanen pinta.

      Poista
    7. Okei. Jos se menee noin hankalaks niin sit en maalaa sitä.
      Siihen vois laittaa sit jotain tarroja piristeeks :D

      Poista
    8. Anonyymi12.1.14

      Entä tapetti tai vastaava..?

      Poista
    9. Anonyymi12.1.14

      Nii niitähän on kaikenlaisia semmosseita seiniin laitettavia tarrajuttui. Mut niittenki pysyvyys on sit varmaa arvotus. ; D

      Poista
    10. Anonyymi12.1.14

      Liekö tapettika pysyy.. tai sit jos pysyy ni seki varmaa repsottaa kulmista ku toi pinta on varmaa aika liukas? Onks se muute semmone kova ja kiiltävä vai semmone vähä pehmee ja muovinen/ tarramainen?

      Poista
    11. Anonyymi15.1.14

      Lastulevykaapin VOI hioa ja maalata.. Meillä ainakin onnistui hyvin ja nätti tuli! En tie mitä noi muut huutelee ettei onnistuisi?

      Poista
  7. Pieni maalaaminen on aina kivaa! :) Mekin maalattiin sillo se Tomaksen huoneen lipasto valkosella ja keltasella, se oli ihan hauskaa puuhaa. :)

    Osaakko sanoa mistä toi kuka ammui - kirja on? Kiinnostais ostaa tommonen Tomaksellekkin, kun tykkää äänikirjoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl nätti lipasto! Mun mielestä äiti osti ton Suomalaisesta Kirjakaupasta :)

      Poista
  8. Oot kyllä niin ihana, kun teet tollasia hedelmä-puita ja leipä millä kasvot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! :) <3 Pitää joskus ottaa kuva kurkkusilmä leivistä xD

      Poista
  9. Anonyymi12.1.14

    Moii.. hei kannataa kokeilla sellasta kun Dc-fix kalvoa.. se on kuulemma tosi helppokäyttöstä..ja aika halpaa.. monet päällystää jopa sillä kalvolla keittiönkaapit kun haluaa uutta ilmettä..eli kestää kulutusta ja pyyhkimistä.. sitä saa vaikka minkä väristä ja vaik sen kalvon haluis joskus irrottaa ni ei pilaa sitä kaapin pintaa eikä jätä liima tahroja :D itekki oon ajatellu kokeilla tollast kalvoo joskus :D

    https://www.google.fi/search?q=dc-fix+p%C3%A4%C3%A4llyst%C3%A4minen&espv=210&es_sm=122&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=gGfSUqHXFoHw4gT__YGgDw&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1152&bih=619#es_sm=122&espv=210&q=dc-fix+kaappien+p%C3%A4%C3%A4llyst%C3%A4minen&spell=1&tbm=isch

    VastaaPoista
  10. Anonyymi12.1.14

    Kyllä meillä on maalattu lastulevyllinen lipasto. Muutoin se ois saanu lähteä kaatikselle. Mustaksi maalattiin, muistaakseni ihan vähän vaan hiottiin :) tarttes kyl useemman kerroksen maalia, mutta hyvä siitä tuli! Laatikoihin vaihoin viel lisäks ikeasta ostetut hopean väriset nupit :)

    VastaaPoista
  11. Hauska palmupuu :D

    Maalaa lipasto valkoiseksi!:) Kyllä siihen varmasti joku maali sentään tarttuu, aina voi kokeilla!:D

    VastaaPoista
  12. Anonyymi12.1.14

    sävytetty lakka päälle! :)

    VastaaPoista
  13. Häh, etkös vasta ostanu uuden puhelimen :DD

    Mä en laittais lipastoa mustaks, liian synkkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ostin uuden, mut joulukuun puolivälissä se ei enää ladannu niin oli pakko viedä huoltoon. Kirjotin tänne blogiin sillon siit :) Ei onneks maksanu mitään ku meni takuuseen :)

      Meil ei oo yhtään synkkää tääl kämpässä vaikka ruokapöytä, sohva, sänky, sohvapöytä ja tv-taso on mustia :)

      Poista