30.5.2014

Nyörityskampaus

Tulin tekemään kampauspostausta. Tän postauksen tarkoitus on myös esitellä pinkkiä hiusväriä vähän lähempää. 
Nää kaikki kuvat on otettu jo alkuviikolla ja silloin mulla oli koko päivän hiuksissa uusi nyörityskampaus. 
Tää on oikeasti maailman helpoin kampaus ja tän osaa aivan varmasti joka ikinen tehdä! 
Näissä kuvissa en ole tehnyt hiuksilleni siis mitään muuta kuin tuon nyörityksen. 
Tässä tulee helpot ohjeet kampauksen tekemiseen:
1. Ihan ekaksi harjasin kaikki hiukset toiselle puolelle. 
2. Sen jälkeen otin haluamastani kohdasta osan hiuksia. 
3. Jaoin osan kahteen osaan.
4. Sitten vain kiertämään osia toistensa ympärille eli nyörittämään.
Helppoa ja nopeaa! (Älkää välittäkö rasvasesta tukasta xD) Mun mielestä toi nyörritys näyttää pannalta. 
Pinnillä kiinni! Laitoin pinnin vielä hiusten alle piiloon. Aikaa tän tekemiseen meni 2 min!
Uusia söpöjä pinnejä pikkutyttöjen osastolta! :D
Pinkki väri on haalistunut aika paljon näistä kuvista, mutta pidänkin enemmän tästä haaleammasta pinkistä,
joka mulla on nyt päässä. Voin yrittää ottaa kuvaa näistä hattaranpinkeistä seuraavaan postaukseen!
Tykkään tosi paljon pitää hiuksia tolleen toisella puolella. Varmaan ootte huomanneet? 
Tän nyörityskampauksen avulla hiukset pysyvät hyvin paikoillaan. Muun tukan voi vielä halutessa 
kihartaa, suoristaa tai laittaa vaikka nutturalle, mutta mulla nyt oli hiukset ihan luonnollisina.

Mitä te tykkäsitte tästä kampauksesta?
Haluatteko jatkossa lisää kampauspostauksia?

P.S Tein uuden kynsisivun ylös! TÄSTÄ pääset katsomaan.




28.5.2014

Asua & ensiapua

Tällaiselta näytti asuni muutama päivä sitten silloin kun oli vielä kesäistä ja aurinkoista. Tällä hetkellä ulkona näyttää synkältä ja sateiselta. Viime viikolla aloin tuunailemaan vanhoista valkoisista farkuista shortseja ja näistä tuli tosi kivat! Tän asun suunnittelu lähtikin uusvanhoista shortseista ja pinkeistä hiuksista. Pink, white & leopard!
 Toppi Lindex / Shortsit DIY / Vyö Tommy Hilfiger / Laukku HerSecret (saatu) / Kengät Spirit Store 

Mulle tapahtui maanantai-iltana aika paha onnettomuus, josta mainitsinkin jo blogin FB-sivulla.
Onneks selvisin säikähdyksellä! Siinä olisi meinaan voinut lähteä henkikin.


Kävin ihan normaalisti illalla suihkussa. Kello oli ehkä jotain 21-22. Olin juuri tulossa suihkusta pois, mutta huomasinkin, että pesukoneen päälle oli kerääntynyt pölyä. Mä kun en tykkää liasta niin päätin idioottina ottaa suihkun käteeni ja alkaa oikealla kädellä suihkuttamaan pesukoneen päälle vettä ja samalla vasemmalla kädellä pyyhkimään pölyjä. Naps! Säpsähdin ja säikähdin. Tuntui siltä kuin joku olisi potkaissut mua selkään ja aluksi luulinkin, että mun selässä muljahti joku. Sitten älysin, että se oli sähköisku! En ole koskaan ennen edes saanut sähköiskua jos mukaan ei lasketa niitä pieniä mitättömiä mitä saa esim. HopLopin liukumäestä :D No tää pesukoneesta saatu tälli meni vasemmasta kädestä kehon läpi oikeaan käteen. Juoksin täyttä päätä itkien olkkariin kertomaan Antille tapahtuneesta. 

Aloin lukemaan netistä sähköiskusta:
 ''Kosteus parantaa sähkönjohtavuutta, siksi erityisesti kosteissa tiloissa verkkovirrasta saatu sähköisku tuottaa suuremman virtauksen kehon läpi ja siten suuremmat vauriot kuin esimerkiksi kuivan käden kautta johtuva verkkovirta.'' Mähän olin ihan läpimärkä! ''Merkitystä on myös sillä, mistä ja minne se virta ruumiin lävitse kulkee. Kädestä käteen ja kädestä jalkaan ovat kaikkein vaarallisimmat reitit.'' Isku meni vasemmasta kädestä oikeaan käteen! ''Sähköiskussa voimakas virtaus kehon läpi voi aiheuttaa sydämen sähköisen toiminnan häiriytymisen ja sydänpysähdyksen. Sydämen sähköiskusta voi myös seurata sydänlihaksen vaurioitumista.'' Tätä kohtaa lukiessa tärisin ja mua pelotti ihan suunnattoman paljon!

Mun äiti tuli meille ja lähdin Antin kanssa kohti Hämeenlinnan ensiapua. Kello oli siinä vaiheessa 
jo jotain 00:00. Mut laitettiin sairaalassa sydänfilmiin, otettiin pulssit ja kaikki. Lopuksi lääkäri vielä kuunteli stetoskoopilla sydämen sivuäänet. Mun sydän hakkasi, pumppasi ja sykki täysin normaalisti! Huh! Sain huokaista helpoituksesta! Mulla oli suojelusenkelit matkassa ♥ Kotona oltiin vasta joskus puoli neljän aikaan yöllä.

Jatkossa pitää muistaa ottaa pesukoneen töpseli pois seinästä suihkun ajaksi ja tänään Antti saa suosiolla
pestä pyykkiä. En tiiä oliko siinä pistorasiassa jotain vikaa vai voiko muka noin helposti tulla sähköisku? 
Mua ahdistaa vieläkin koko tapahtuma ja mun vasemman käden nimetön ja keskari ovat edelleen puuduksissa. Tällaisen tilanteen sattuessa sitä ymmärtää miten tärkeä elämä on ♥ Carpe diem!

Onko joku teistä saanut joskus sähköiskun?

Mitäs piditte mun asusta?


26.5.2014

Ombre nails!

Jipii! Värjäsin viikonloppuna pinkit hiukset. Yritin aluksi tehdä liukuvärjäystä. Semmoista, että ylempänä olisi ollut tummempaa ja alempana vaaleampaa pinkkiä. Vähän niin kuin TÄMÄN tyyliset! No en sitten onnistunut siinä, koska mun latvoihin ei tarttunut vaalea pinkki väri, joten värjäsin koko pään samanlailla kuin viime maalikuussa. Eli sekoitin taas kahta eri Crazy Color shokkiväriä keskenään. Aamulla kekkasin, että lakkaan kynnet hiuksiini sopiviksi, ombre-tyylisiksi. Kuvasin samalla ekaa kertaa videon, jossa näytän vaihe vaiheelta miten lakkasin nämä kesäiset kynnet!

Mitäs tykkäätte?
Seuraavaksi onkin luvassa päivänasupostausta kera uusien hiuksien! ;)



25.5.2014

Kesävaatteita, part 2

Nyt esittelyssä yhteystyökumppanini, HerSecretin tilauksen kolme ihanaa erilaista paitaa/toppia.
Saatan näyttää kuvissa pikkasen väsyneeltä, koska nää kuvat on otettu kymmenen jälkeen illalla! :D
Huomasin myös, että olen nyt paljon ruskeampi kuin näissä kuvissa, koska nää on otettu alku viikolla.
Marissa safiiri toppi. TÄSSÄ linkki toppiin.
Koucla pinkki ketjukoristeinen toppi. TÄSTÄ linkistä pääset toppiin.
Valkoinen paita + musta liivi. TÄSSÄ linkki paitaan.

Kiitos HerSecret

Mikä on sun lemppari?

24.5.2014

Vesitornissa

Käytiin eilen Lukaksen, Ilarin ja Antin kanssa Cafe Bar Tornissa elikkä vesitornissa jäätelöillä ja limuilla. Lukas 
pääsi tokaa kertaa vesitorniin, mutta ekaa kertaa katselemaan maisemia. Pari vuotta sitten Lukas oli mukana mun mahan sisällä. Hahaa! Toi terassi on siis vesitornin katolla. Sieltä voi ihailla maisemia ja nähdä koko Riihimäen.
Ylös voi mennä, joko hissillä tai rappusia pitkin.
Lukaksen uusi tyyli :D
Kivat maisemat vaikka mulla korkean paikan kammo onkin. Kotikin taitaa noissa kuvissa näkyä! Torneilun jälkeen käytiin vähän shoppailemassa ja Puppe osti mulle yhden kivan jutun! Esittelen sen jossain toisessa postauksessa.

Vielä ennen kuin menen nukkumaan niin tuunailen pikaisesti valkoiset shortsini valmiiksi, jotta saan ne 
huomiseksi jalkaan! Huomenna onkin luvassa kiva päivä, asuntovaunuilupäivä! 8) Hyvää yötä kaikille ihanille!  

Kuinka moni teistä on muuten käynyt Riihimäen vesitornissa?


23.5.2014

Sanomalehtikynnet

Tein viime viikolla tokaa kertaa eläessäni sanomalehtikynnet ja nyt nää onnistuivatkin huomattavasti paremmin 
kuin viimeksi! Viime kerralla meillä ei ollut kotona yhtään kunnon sanomalehteä, mutta tuli sekin testattua, että normaalista mainoslehdestä teksti ei irtoa kynteen. Meille ei siis ennen tullut mitään sanomalehtiä kotiin kunnes tän vuoden alusta Aamuposteja alkoi putoilemaan tasaisin väliajoin meidän postiluukusta. Ihmeteltiin Antin kanssa 
ja luultiin aluksi, että posteljooneilla on käynyt joku virhe. Sitten selvisikin, että isomummo tilaa sitä meille!
Nää kaikki kuvat on otettu jo viime lauantaina. Toi paita mikä mulla on päällä on ostettu joskus 2011 vuonna
ja se oli lauantaina ekaa kertaa mun päällä! Haha :D Oon alkanut nyt pitämään tuon tyylisistä paidoista. 
Noi on ihan hauskoja kun ne voi vaikka solmia rusetille tuolta alhaalta niin sitten siitä tulee söpö napapaita.
Ihan ekaksi lakkasin kaikki kynnet kokonaan uudella värilakalla. Annoin kuivua kunnolla. Jos saisin palata ajassa taaksepäin olisin varmaan lakannut pohjan valkoiseksi, koska silloin sanomalehdet erottuisivat vieläkin kauniimmin. Sen jälkeen leikkasin sanomalehdestä kymmenen pientä palaa, joissa oli mustaa tekstiä. Yli kynnen kokoinen pala kutakin kynttä kohden riittää oikein hyvin. Sitten laitoin desinfiointiainetta kulhoon ja kastoin sanomalehden palasen siellä. Länttäsin märän sanomalehden palasen kynnelle siten, että tekstipuoli oli kynteen päin, eli alaspäin. Painoin tiukasti noin 20 sekuntia. Tein saman kaikille 10 palalle ja kynnelle. Lopuksi laitoin väritöntä lakkaa päälle ja annoin kuivua!
Lopputulos oli ihan kiva! 
Mitäs te tykkäätte? Aikooko joku kokeilla?


21.5.2014

OOTD 210514

Heipparallaa ja oikein hiostavaa keskiviikkoa! Oon päivissä ihan sekaisin ja tuntuu, että olisi koko ajan 
viikonloppu, mutta eipäs se haittaa mitään. Nyt itse aiheeseen eli ajattelin alkaa tekemään säännöllisin väliajoin tällaisia lyhyitä tynkäpostauksia mun päivän asuista. Mä kun rakastan vaatteita ja tykkään yhdistellä kaikenlaisia kivoja juttuja keskenään. No tänään mulla oli/on päällä rento kesäinen asu. Hiukset nopealla nutturalla, kevyt meikki, arskat, hopeat näyttävät korut, väripilkkuna turkoosi pitkä toppi ja loput sitten mustaa, mustaa..
Takki H&M / Shortsit MicMac / Toppi DC / Kaulakoru Guess / Kengät Trendikenkä / Aurinkolasit Pupen 

Mitäs mieltä ootte tän päivän asusta?

Seuraa minua: Facebook / Bloglovin / Blogilista