23.5.2014

Sanomalehtikynnet

Tein viime viikolla tokaa kertaa eläessäni sanomalehtikynnet ja nyt nää onnistuivatkin huomattavasti paremmin 
kuin viimeksi! Viime kerralla meillä ei ollut kotona yhtään kunnon sanomalehteä, mutta tuli sekin testattua, että normaalista mainoslehdestä teksti ei irtoa kynteen. Meille ei siis ennen tullut mitään sanomalehtiä kotiin kunnes tän vuoden alusta Aamuposteja alkoi putoilemaan tasaisin väliajoin meidän postiluukusta. Ihmeteltiin Antin kanssa 
ja luultiin aluksi, että posteljooneilla on käynyt joku virhe. Sitten selvisikin, että isomummo tilaa sitä meille!
Nää kaikki kuvat on otettu jo viime lauantaina. Toi paita mikä mulla on päällä on ostettu joskus 2011 vuonna
ja se oli lauantaina ekaa kertaa mun päällä! Haha :D Oon alkanut nyt pitämään tuon tyylisistä paidoista. 
Noi on ihan hauskoja kun ne voi vaikka solmia rusetille tuolta alhaalta niin sitten siitä tulee söpö napapaita.
Ihan ekaksi lakkasin kaikki kynnet kokonaan uudella värilakalla. Annoin kuivua kunnolla. Jos saisin palata ajassa taaksepäin olisin varmaan lakannut pohjan valkoiseksi, koska silloin sanomalehdet erottuisivat vieläkin kauniimmin. Sen jälkeen leikkasin sanomalehdestä kymmenen pientä palaa, joissa oli mustaa tekstiä. Yli kynnen kokoinen pala kutakin kynttä kohden riittää oikein hyvin. Sitten laitoin desinfiointiainetta kulhoon ja kastoin sanomalehden palasen siellä. Länttäsin märän sanomalehden palasen kynnelle siten, että tekstipuoli oli kynteen päin, eli alaspäin. Painoin tiukasti noin 20 sekuntia. Tein saman kaikille 10 palalle ja kynnelle. Lopuksi laitoin väritöntä lakkaa päälle ja annoin kuivua!
Lopputulos oli ihan kiva! 
Mitäs te tykkäätte? Aikooko joku kokeilla?


13 kommenttia:

  1. Ai toi on näköää nii helpo tehdä!! :D todella mageet! Pakko kokeilla joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi helppo, ei tarvii olla ees mikään taitava kynsienlakkaaja! :) Kokeile ihmeessä! :)

      Poista
  2. Sinä se aina keksit kaikenlaista kynsiin, hiuksiin ja diy-juttuja :) Näitä sun postauksia on niin kivaa lukea! Oikein ihanaa ja aurinkoisen lämmintä alkukesää teidän perheelle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon taas keksiny jo uusii juttuja ja innolla ootan et pääsen toteuttamaan niitä! xD Ihana kuulla ja samoin sinnepäin! <3

      Poista
  3. Anonyymi23.5.14

    Entiset lakat pois ja uusia tekemään NYT. Katoin et tos putelis ois jotai erikois ''litkua'' mut se oliki normaalia desinfiointiainetta. Kivat kynnet tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva juttu! Toi on jo aika vanha purnukka :D Kiitos :)

      Poista
  4. Kivan näköset! Minäkin kokeilin kerran, mut en tiiä mikä meni pieleen kun ei vaan tarttunu tekstit hyvin :D vois ehkä testata uudelleen, josko onnistus paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan ja kannattaa oikeesti olla ihan kunnon sanomalehteä! Must tuntuu et joku hesari vois tarttuu viel paremmin :DD

      Poista
  5. Onpa jännät! Harmi kun oon kynsien pureskelija :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan noi tehdä lyhyisiinkin kynsiin! :)

      Poista
  6. Ompa hauskat ja kivanväristä tuo lakka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Noit oli hauska tehdä! :)

      Poista
  7. Anonyymi9.6.16

    Tosi kivat itse en ole hyvä lakkaamaan kynsiä ja vielä niin lyhyet kynnetkin mutta ainahan sitä pitää kokeilla

    VastaaPoista